Lumi ei vielä riitä Porvoossa laduntekoon – Kokonniemen lenkistä osa pois käytöstä lumetuksen vuoksi

Kokonniemen tekolumilatu on tiistaina ja keskiviikkona lyhyempi kuin viime viikonloppuna, koska Auroralta kaupungin suuntaan johtavaa mäkiosuutta oli pakko alkaa lumettaa. Samu Karvala

Samu Karvala

Viikonloppuna pitkästä aikaa Porvooseen saapunut luminen talvisää on saanut kaupungin hiihtoniilot ja -niinat janoamaan lisää latuja. Porvoon kaupungin latuverkkohan on kunnon talvisäissä mainio – tarjolla oli viimeksi helmikuussa 2018 noin 50 kilometriä hiihdettävää.

Ulkoilualueiden esimies Tage Lönnroth pahoittelee, ettei luonnonlumi vielä riitä latujen ajamiseen.

– Pitäisi tulla lisää ja mieluiten suojalunta tietenkin, hän arvioi.

Joonaanmäen ja Humlan reiteillä on sen verran lunta, että keskiviikkona on tarkoitus tampata sinne latupohjia, jotta seuraavan lumentulon myötä voitaisiin alkaa ajaa latuja.

Torstaiksi on luvattu hiukan lumisadetta, joten tilanne voi loppuviikosta muuttua nopeastikin. Lönnrothin mukaan latuja pyritään tekemään heti kun se on mahdollista.

– Kun teemme ladun, meillä on vastuu, että se on myös hyvässä kunnossa.

Kokonniemen tekolumilatu on siis loppiaisena edelleen ainoa, mitä kaupungilla on kuntoilijoille tarjota. Lenkin kaupunginpuoleisen pään mäkiosuus oli päässyt alkuviikosta sen verran huonoon kuntoon, että sitä piti ryhtyä lumettamaan tiistaiaamupäivänä.

– Mäkiosuus on lumetuksen vuoksi pois käytöstä vielä keskiviikkona. Lenkistä on siis hiihtokunnossa vajaa kilometri Auroralta Uddaksen suuntaan ja takaisin, Lönnroth kertoo.

Hän arvioi, että mäkiosuus on kunnossa taas loppuviikosta.

Hiihtäjien käyttämä pieni pysäköintialue Aurora-hallin kaupungin puoleisessa päädyssä aiotaan sulkea ensi viikon alussa ja siirtää pysäköinti Uusimaa Areenan isolle parkkialueelle. Lönnrothin mukaan tekolumilatua jatketaan parhaillaan Uddaksen puoleiselta kääntöpaikalta pysäköintialueen reunaan.

Porvoon kymmenien luistelukenttien jäädyttämisurakka on myös aloitettu. Alkuviikon pikkupakkanen ei ole ollut siihen paras mahdollinen, joten Lönnroth suosittelee vielä loppiaisena käyttämään Pallokentän tai Näsin tekojääratoja.

– Nyt on luvattu vähän kylmempää, joten loppuviikolla luonnonjääkenttiä voi olla jo luistelukunnossa. Paikallista aktiivisuutta ja talkoohenkeä on havaittavissa aiempaa enemmän, Lönnroth kiittelee.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut