Liikennepalsta | Tietyissä tilanteissa autoilija voi pysähtyä hetkeksi suojatielle

Miksi autoilijat monesti pysähtyvät suojatielle estäen jalankulkijaa jatkamaan matkaansa? Esimerkiksi Porvoon keskustassa Rauhankadun ja Raatihuoneenkadun risteyksessä R-kioskin ja kukkakaupan luona tapahtuu usein näin.

Autoilijan tulee antaa jalankulkijalle, joka on suojatiellä tai valmistautuu menemään sille, esteetön kulku. Tämä tarkoittaa sitä, että autoilija antaa jalankulkijoiden ylittää tie suojatietä pitkin ja vasta sitten jatkaa itse matkaansa suojatien yli.

Risteyksissä, joissa lähellä risteystä oleva rakennuksen kulma aiheuttaa huonon näkyvyyden, on autoilijan ajettava suojatien päälle nähdäkseen riittävän hyvin muun liikenteen. Mikäli tässä tilanteessa autoilija joutuu seisomaan paikallaan jonkin aikaa, saattaa jalankulkijalle tulla tunne, että autoilija ”estää” jalankulkijoita ylittämään tien. Tämä on kuitenkin autoilijalle ainoa turvallinen toimintatapa.

Suojatie ei siis ole alue, jonka olisi aina oltava jalankulkijoiden esteettömässä käytössä, vaikkakin siihen pyritään.

Porvoossa Raatihuoneenkadun ja Rauhankadun risteyksessä on tyypillisesti juuri tällainen tilanne. Autoilija, joka ajaa Raatihuoneenkatua länteen päin ylittäen Rauhankadun tai kääntyessään vasemmalle Rauhankadulle, joutuu pysähtymään suojatien päälle, mikäli oikealta tulee ajoneuvo.

Risteyksissä, joissa on hyvä näkyvyys, ei autoilijan ole syytä pysähtyä suojatien päälle väistäessään muuta liikennettä, vaan odottaa ajovuoroaan jättäen suojatie vapaaksi.

Porvoon Autokoulun liikenneopettajat Helen Högström ja Henrik Lindfors vastaavat liikennesääntöihin liittyviin lukijoiden kysymyksiin. Lähetä kysymyksesi toimisto@porvoonautokoulu.fi

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut