Viisi uutta koronatartuntaa perjantaina Porvoossa – tammikuun saldo jo huolestuttavan korkea

Varmistettujen koronavirustartuntojen määrä on kasvanut huolestuttavasti Porvoossa tällä viikolla. Koronatestiin tulisi nyt hakeutua hyvin herkästi. Timo Pasanen

Marita itävuori

Uusien koronavirustartuntojen päivittäinen lukumäärä pysyttelee yhä korkealla tasolla Porvoossa. Perjantaina varmistui viisi uutta tartuntaa.

Näyttää entistä selvemmältä, että kaupungissa viimeaikaiset koronavirustartunnat liittyvät uuteenvuoteen.

Kaupungin sosiaali- ja terveysjohtaja Ann-Sofie Silvennoinen sanoo hyvin painokkaasti, että nyt koronatestiin olisi syytä mennä hyvin matalalla kynnyksellä.

– On tärkeää saada tartunnoista nopeasti kiinni, jos niitä on tulossa.

– Aikoja testaukseen on ja testien tulokset tulevat nopeasti. Lomien jälkeen on ensiarvoisen tärkeää mennä testeihin.

Ennen uuttavuotta positiivisia koronatautitapauksia varmistui vielä harvakseltaan, vuorokaudessa ainoastaan nollasta korkeintaan kahteen tapaukseen. Myös vuoden alkupäivinä oli rauhallista.

Tällä viikolla tartuntoja on tullut huomattavasti enemmän, esimerkiksi loppiaisena tapauksia todettiin seitsemän.

Tällä viikolla uusia tartuntoja on todettu yhteensä jo 20. Se on paljon, sillä koko joulukuussa koronatartuntoja kirjattiin 26.

– Tartunnat liittyvät vuodenvaihteeseen, koska nyt on jo kahdeksas päivä, Silvennoinen summasi perjantai-iltana.

– Jää nähtäväksi, rauhoittuuko tilanne ensi viikolla vai ei.

Sen lisäksi, että varsinkin nyt koronatestiin kannattaa mennä pienimmästäkin epäilystä, Silvennoinen korostaa tuttuja koronan torjuntakeinoja: on syytä huolehtia turvaväleistä, kasvomaskin käytöstä sekä hyvästä käsi- ja yskimishygieniasta.

Hän kannustaa huolehtimaan myös kanssaihmisistä, jos heiltä ohjeet uhkaavat unohtua.

– Toivottavasti tilanne rauhoittuu. Nyt kannattaa elää rauhallisemmin.

Porvoossa kaupungin hoivakotien ja kotihoidon asiakkaat ovat yhä säästyneet koronatartunnoilta.

THL:n koronatilaston mukaan koronatapauksia on varmistettu Askolassa 25, Lapinjärvellä 18, Loviisassa 77, Myrskylässä 6, Porvoossa 235 ja Sipoossa 179.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut