Palomestari ennakoi lisää autoja kinoksiin ja lumivahinkoja sähkölinjoille ja puille – Yö oli Porvoossa rauhallinen

Porvoossa vältyttiin liikenneonnettomuuksilta maanantain ja tiistain välisenä yönä. Lumentulo alkoi jälleen tiistaiaamuna. Samu Karvala

Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen tiistain vastainen yö oli kirjaimellisesti tyyntä myrskyn edellä. Aamulla lumentulo jatkui uudelleen ja tuulet yltyivät.

Maanantai-illan aikana kaksi autoa suistui Porvoon moottoritiellä kinokseen, eikä päässyt omin voimin jatkamaan matkaa. Yksi ulosajo kirjattiin myös Myrskylässä ennen iltayhdeksää.

Päivystänyt palomestari Timo Tähtinen ennakoi, että tiistain lumimyräkkä tuo muassaan lisää hälytyksiä tieltä suistuneista autoista. Jos lunta tulee luvatut 20–30 senttiä, alkavat pelastuslaitosta työllistää vahingontorjuntatehtävät eli esimerkiksi teille ja sähkölinjoille kaatuneet puut.

– Nyt tilanteen ei kuitenkaan enää pitäisi yllättää ketään, maanantai oli kuin harjoitus tiistaita varten, Tähtinen arvioi.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut