Maskisuositus laajeni – porvoolaiskoulujen 6-luokkalaisetkin saavat pian kasvomaskit käyttöönsä

Maskisuositus laajeni koskemaan yhä nuorempia. Koulut tarjoavat oppilaille kangasmaskit, mutta myös omia maskeja on lupa käyttää. Anton Soinne

Porvoolaisten peruskoulujen kuudesluokkalaiset saavat käyttöönsä kasvomaskit ensi maanantaista alkaen. Maskit jaetaan oppilaille kouluissa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL suosittelee kasvomaskeja tällä hetkellä yli 12-vuotiaille, joten suositusta laajennettiin myös Porvoossa. Ennestään kasvomaskisuositus koskee peruskouluissa yläkoululaisia sekä henkilökuntaa.

Kaupunki tarjoaa kasvomaskit oppilaille.

– Kasvomaski suojaa tartunnoilta. Mahdollisissa tartuntatilanteissa kasvomaskin käyttö rajaa tartunnalle altistuneiden määrän pieneksi, jolloin vältytään laajoilta karanteeneilta. On todella tärkeää, että maskeja käytetään kouluissa suositusten mukaisesti, vetoaa tartuntataudeista vastaava apulaisylilääkäri Jeff Westerlund.

THL:n kasvomaskisuositus on voimassa koko maassa. Kasvomaskin lisäksi on tärkeää noudattaa turvavälejä aina kun mahdollista, pestä käsiä, yskiä hihaan tai kertakäyttöiseen nenäliinaan sekä välttää kasvojen koskettelua. Oireisena ei tule mennä töihin tai kouluun, vaan tulee välttää sosiaalisia kontakteja ja hakeutua välittömästi koronatestiin.

– Olemme toistaiseksi yhdessä onnistuneet pitämään koronatilanteen rauhallisena Porvoossa. Näemme kuitenkin täysin päinvastaisia tilanteita useissa Euroopan maissa. Suomi on koko pandemian ajan ollut joitain viikkoja jäljessä muuta Eurooppaa, joten tilanne täällä voi muuttua nopeastikin, sosiaali- ja terveysjohtaja Ann-Sofie Silvennoinen sanoo.

– Muistutamme edelleen kaikkia huolellisista hygieniakäytännöistä ja siitä, että lievissäkin koronaan viittaavissa oireissa pitää hakeutua koronatestiin.

Oppilaat saavat käyttöönsä kangasmaskit, jotka pestään keskitetysti. Yhteensä kaupungilla on kierrossa yli 150 000 kangasmaskia.

Porvoon kaupunki on päätynyt tarjoamaan oppilaille kangasmaskit, jotta tilanteen pitkittyessä kertakäyttömaskeja riittää varmasti kriittiselle henkilökunnalle sosiaali- ja terveyspalveluissa.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut