Muumi ja ankkuri ilahduttavat Hamarissa – Porvoolaisveistäjälle työ oli koronatalven ensimmäinen

Timo Koiviston ja Paula Saulaman lumiveistos valmistui Hamarin rantaan sunnuntaina. Samu Karvala

Samu Karvala

Hamarin Seon terassilla kulkijaa tervehtii kaksimetrinen lumiveistos – muumipeikko, jolla on ankkuri sylissään. Porvoolainen alan mestari Timo Koivisto muotoili teoksen sunnuntaina Paula Saulaman kanssa.

– Tämä oli tilaustyö. Koronan vuoksi kisoja ei ole ollut, joten veistos on minulle talven ensimmäinen, Koivisto kertoo.

Etelä-Suomeen on luvattu lähipäivinä lisää lunta, joten materiaalia pitäisi riittää. Jokainen suomalainen osaa tehdä suojasäällä lumiukon, mutta muumiveistos paukkupakkasilla vaati toisenlaista tekniikkaa.

Muumipeikko ja ankkuri -veistos voi ilahduttaa Hamarin Seon asiakkaita pitkälle kevättalveen. Samu Karvala

– Pakkasimme perjantaina lunta kuutiomaiseen pahvimuottiin ja se sai kovettua lauantain ajan. Veisto alkoi sunnuntaiaamupäivänä ja työ kesti noin viisi tuntia, Koivisto toteaa.

Hän kiittelee ulkoilijoiden sunnuntaina antamaa huomiota veistäjille. Kuvat Hamarin muumista ovat levinneet hyvin sosiaalisessa mediassa.

Koivisto on tehnyt lumi- ja jääveistoksia parinkymmenen vuoden ajan. Tämän talven SM-kisat saattavat vielä toteutuakin, ne pitäisi järjestää Ilomantsissa ja Lappajärvellä.

Hamarin muumiveistos voi säilyä näyttävänä maaliskuulle saakka. Toivottavasti vastaavia piristyksiä nousee muuallekin päin talvista Porvoota.

Lue lisää: Porvoolaisten jääkorento voitti pronssia haastavissa olosuhteissa Kalajoella

Lue lisää: "Ei riidellä enää" toi lumenveiston SM-kullan Porvooseen

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut