Millariikka Rytkösen kolumni: Joka kolmas hoitaja on saanut pataan – mutta työhön liittyvä väkivalta nousee otsikoihin vasta, kun kansanedustajaa lyödään

Millariikka Rytkönen

Entiseen pääministeriin, kansanedustaja Juha Sipilään käytiin käsiksi eduskunnan ulkopuolella toissa viikolla. Eduskunnan turvallisuusjohtajan mukaan ohikulkija käytti fyysisen väkivallan lisäksi epäasiallista kieltä ja purki mielipahaansa tunnistettuaan Sipilän.

Eduskunnan puhemies Anu Vehviläinen tuomitsi teon ja linjasi, että edustajien fyysinen koskemattomuus on tärkeä osa uskottavaa demokratiaa. ”Me suomalaiset emme voi koskaan hyväksyä sitä, että edustajamme joutuvat väkivallan kohteeksi”, puhemies twiittasi asiasta tuoreeltaan.

Perustuslakimme turvaa meille jokaiselle oikeuden henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ja turvallisuuteen. Niin entisille pääministereille kuin sinulle ja minulle. Ja hoitajille.

Jos hoitajien kokema väkivalta uutisoitaisiin yhtä näyttävästi kuin Sipilän kokema väkivalta, ei mediaan mahtuisi muita uutisia. Nimittely, arvostelu ja uhkailu on hoitajien arkipäivää. Tehyn teettämän järjestötutkimuksen mukaan 31 prosenttia vastaajista on kokenut fyysistä väkivaltaa työssään. Joka kolmas hoitaja on saanut pataan. Silti puhemies ei twiittaa tästä.

Potilaat uhkailevat, raapivat, potkivat, tönivät, lyövät ja käyvät päälle. Tappouhkaukset ovat arkipäivää sote-alan työpaikoilla. Hoitoalan ammatit ovat työväkivallan riskiammatteja ja erityisen yleistä se on vanhustenhuollossa, ensiavussa ja psykiatrisessa hoidossa sekä vammaishuollossa. Vaikka Tehy on pyrkinyt tuomaan asiaa julkisuuteen vuosia mm. kampanjoimalla, ei hoitajiin kohdistuva väkivalta päädy lööppeihin.

Nimittely, arvostelu ja uhkailu on hoitajien arkipäivää.

Olin hyvin järkyttynyt Sipilään kohdistuneesta väkivallan teosta. Olen ollut ylpeä turvallisesta kotimaastani, jossa olen sattunut vaateostoksille yhtä aikaa tasavallan presidentin kanssa. Samaan aikaan me alan ammattilaiset joudumme somekampanjoin pyytämään, että älä riko hoitajaasi. Älä tee pahaa auttajalle.

Meidän jokaisen on päästävä töistä ehjänä kotiin. Niin entisen pääministerin kuin hoitajan. Seuraavaksi puhemies voisi twiitata: ”Me suomalaiset emme voi koskaan hyväksyä sitä, että auttajamme joutuvat väkivallan kohteeksi”.

Kirjoittaja on porvoolainen Tehyn puheenjohtaja.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut