Yli 80-vuotiaiden koronarokotukset alkavat Porvoossa etuajassa – kaupunkiin saatu rokotteen lisätoimituksia

Koronarokotukset ovat edenneet Porvoossa arvioitua ripeämmin. Arkisto/Marita Itävuori

Marita itävuori

Yli 80-vuotiaiden porvoolaisten koronarokotukset käynnistyvät suunniteltua aikaisemmin.

Alun perin vanhimpien ikäluokkien rokotukset oli määrä aloittaa tammikuun viimeisellä viikolla, mutta nyt vauhtiin päästään jo tämän viikon torstaina ja perjantaina.

– Yli 80-vuotiaiden kuntalaisten rokotukset aloitetaan tällä viikolla sekä kotihoidossa että myös muiden osalta, johtava lääkäri Kati Liukko kertoo.

Ne yli 80-vuotiaat, jotka eivät ole kotihoidon piirissä, rokotetaan Näsin terveyskeskuksessa.

– Olemme tällä hetkellä siinä mielessä hyvässä tilanteessa, että olemme hyvin aikataulussa. Porvooseen on saatu enemmän koronarokotetta kuin alun perin odotettiin. Lisätoimitusrokotteita saatiin viime viikon loppupuolella ja sitä myöten olemme päässeet edistymään asiassa tosi hyvin.

– Tämä on tyypillistä tälle tilanteelle, sillä tämä on niin riippuvaista rokotetoimituksista.

Alussa varaukset koronarokotukseen tehdään puhelimitse. HUSin ajanvarausjärjestelmä kansalaisrokotuksia varten ei ole vielä valmis.

– Rokotusmäärät ovat lisäksi vielä pienet.

Aikoja rokotukseen voi varata takaisinsoittojärjestelmällä, eli asiakkaalle soitetaan takaisin ja aikoja annetaan sitä mukaan, kun rokotetta on käytettävissä. Kaupunki tiedottaa ajanvarauksesta tarkemmin.

Viime viikon maanantaina alkaneet rokotukset ovat sujuneet sutjakkaasti ja kaikki saadut rokotteet on pistetty. Ensimmäisenä rokotettiin koronapotilaita hoitavat, infektiovastaanotolla työskentelevät sekä muun muassa yksityispuolella työskenteleviä koronanäytteenottajia.

Palvelutalojen asukkaiden ja niiden henkilökunnan rokotukset viedään loppuun tällä viikolla.

Liukon mukaan myös tulevat massarokotukset on suunniteltu tehtävän Näsin terveyskeskuksessa.

– Jos rokotteita vaan tulee, niin meillä on kyllä valmius rokottaa.

Suurten ihmisryhmien rokottamiseen toivotaan Astra Zenecan rokotetta. Euroopan lääkevirasto EMA käsittelee sen myyntilupaa ensi viikolla. Liukon mukaan HUS Apteekki ennakoi, että Astra Zenecan rokotteen toimitukset alkaisivat viikolla kuusi, eli helmikuun alkupuolella.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut