Porvoolaispapit tarttuivat lapioon ja lumikolaan – perjantaille on vielä mahdollista saada lumenluontiapua: "Emme kilpaile tätä työkseen tekevien kanssa, mutta tarjoamme hätäapua"

Terttu Laukkonen iloitsi avusta. Lapsenlapsikin on käynyt auttamassa lumien kanssa, mutta yhä vain lapioitavaa riittää. Outi Paappanen

Inka Töyrylä

Porvoon suomalaisen seurakunnan kappalainen Janne Kuusitunturi ja seurakuntapastori Juha Takala vaihtoivat loppuviikoksi liperit lumilapioon. Torstain aikana kaksikko kävi tekemässä lumitöitä kolmen porvoolaisen pihamaalla, vaikka aikaa olisi ollut enempäänkin.

– Toivottavasti perjantaiksi tulisi enemmän lapioitavaa. Ihmisillä tuntuu olevan korkea kynnys soittaa ja pyytää apua. Kukaan ei ole soittanut meille itse suoraan, vaan joku muu on soittanut toisen puolesta. Ilo on kuitenkin ollut suuri, kun olemme tulleet paikalle, Kuusitunturi kertoo.

Kuusitunturi pohtii, miksi avun pyytäminen on monelle vaikeaa, mutta ei keksi vastausta.

– Onko se suomalainen perusluonne, vai koetaanko, että seurakuntaan on hankala ottaa yhteyttä tällaisessa asiassa, jos ei meihin ennestään ole kontaktia?

Idea lumenluontiavusta satoi suoraan taivaalta.

– Viime päivinä on saanut lukea ja kuulla paljon siitä, että ihmiset ovat jääneet lumen vangiksi. Kaikki eivät pysty tekemään lumitöitä itse, eikä kaikilla ole naapureita, sukulaisia tai muita läheisiä, jotka voisivat auttaa. Ajattelin, että tämä on aika yksinkertainen juttu , Kuusitunturi kertoo.

Kalenterissa sattui olemaan torstaina ja perjantaina tilaa, joten Kuusitunturi innosti Takalan mukaan.

– Mikäpä sen mukavampaa ihmisten auttamista, kuin käydä lapioimassa vähän lumia!

Avuntarjouksesta ilmoiteltiin Facebookissa. Ilmoituksessa kehotetaan soittamaan ja varaamaan innokkaat ja kohtuullisen reippaat lumityöläiset apuun.

– Näin ei tullut luvattua liikoja, Kuusitunturi nauraa.

– Innokkaita olemme kyllä ja kohtuullisen reippaitakin, mutta kuitenkin eri alan ammattimiehiä. Mutta kyllä me suoriudumme siitä, mitä ollaan luvattu.

Juttu jatkuu kuvan alla.

Juha Takala lykki lunta joutuisasti torstaina. Perjantaille mahtuisi vielä useampikin piha kolattavaksi. Outi Paappanen

Papit korostavat, että he eivät kilpaile kenenkään kanssa.

– Tänä aikana moni tekee tätä työkseen. Varsinkin näin korona-aikana moni on joutunut keksimään työtä itselleen. Me olemme enemmänkin hätäapu. Avaamme vähän portinpieliä ja kulkutietä, että asukas pääsee liikkeelle eikä jää aivan lumen saartamaksi. Tunteja ei ole tarkoitus olla yhdessä paikassa.

Kuusitunturi toivoo, että tempaus herättäisi enemmänkin ajatuksia naapuriavusta.

– Jos naapuri näyttää hautautuvan lumeen, niin käytettäisiin puoli tuntia aikaa ja käytäisiin vähän jeesaamassa. Ei tarvitse aurata koko pihaa, pienikin apu on tällä kelillä hyväksi, Kuusitunturi sanoo.

Korona on muuttanut pappienkin työnkuvaa.

– Emme ole voineet tavata ihmisiä yhtä paljon henkilökohtaisesti. Se on sääli. Vaikka meillä on panostettu striimaukseen, videoiden tekoon ja erilaisiin nettijuttuihin, ne eivät koskaan korvaa oikeaa tapaamista, Kuusitunturi sanoo.

Ihmisten kohtaaminen tuokin mukavan lisämausteen lapioimisurakkaan.

– Saamme tehtyä samalla jotain hyvää ja kuulosteltua vähän, miltä maailma näyttää ja mitä ihmisille kuuluu. Se on mukavaa.

Jokunen on kysynyt, keitettäisiinkö kahvitkin ja olisiko mahdollista jäädä hetkeksi juttelemaan.

– Tämä on vaikea kysymys näin korona-aikana, sillä kyllähän kahvi maistuu papille aina. Nyt on kuitenkin parempi, että teemme ensin lumityöt ja mielellään voimme sen jälkeen ottaa kahvikupilliset siinä ulkona. Mikään velvollisuus se ei tietenkään ole. Samalla ehdimme toki rupattelemaan.

Janne Kuusitunturi ja Juha Takala ovat valmiina tekemään lumitöitä perjantaina kello 13–17. Lumityöapu on maksutonta ja papeilla on mukana omat kolat ja lapiot. Varaukset p. 0400 492 775 /Janne Kuusitunturi.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut