Maanantain tartuntaluku on kaksi – kahdessa porvoolaiskoulussa nyt koronatartunta

Porvoolaiset käyvät taas hieman ahkerammin koronatesteissä. Sauvo Jylhä

Ulla Mether

Ruotsinkielisessä yläkoulussa Lyceiparkens skolassa todettiin maanantaina koronavirustartunta. Porvoon kaupunki tiedotti asiasta iltapäivällä, ja kertoi, että tartunnan saanut henkilö on kotihoidossa ja hänet on määrätty eristykseen.

Tartunnalle on altistunut viisi henkilöä.

Maanantaina Porvoossa todettiin myös toinen koronavirustartunta. Tähän tartuntaan ei tiettävästi liity altistuneita.

Sunnuntai-iltana Porvoo tiedotti, että Epoon alakoulussa on todettu koronavirustartunta. Epoon tartunnalle altistui kaksi henkilöä.

Molempien koulujen tartunnan saaneet eristettiin ja he ovat kotihoidossa.

Kouluissa toiminta jatkuu normaalisti tartunnoista huolimatta. Kouluissa on tehty tehostettu siivous.

 Testimäärät ovat nyt hieman nousseet.

Ann-Sofie Silvennoinen

Terveydenhuoltoviranomaiset ottaneet henkilökohtaisesti yhteyttä altistuneisiin. Jos yhteydenottoa ei ole tullut, kontaktia tartunnan saaneeseen ei ole ollut.

Tartunnoille altistuneet määrättiin kotikaranteeniin.

Porvoossa varmistui viikonvaihteessa kahdeksan uutta koronavirustartuntaa. Koko viime viikon aikana uusia tartuntoja kertyi 20 ja maanantaina luku kasvoi kahdella.

– Tilanne näyttää nyt huonommalta kuin aiemmin, sosiaali- ja terveysjohtaja Ann-Sofie Silvennoinen sanoo.

Hänellä on silti pieni myönteinenkin uutinen kerrottavanaan.

– Testimäärät ovat nyt hieman nousseet. Eivät sentään sille tasolle kuin mitä ne olivat ennen joulua, jolloin testissä kävijöitä oli yli tuhat viikossa. Nyt kävijöitä on yli 800 viikossa, Silvennoinen kertoo.

Välillä testimäärät putosivat jopa 500–600:aan viikossa.

– Kehotamme edelleen ihmisiä käymään koronatestissä hyvin pienellä kynnyksellä, Silvennoinen sanoo.

Kaupungin johto päättää kuluvalla viikolla siitä, jatketaanko voimassa olevia rajoituksia myös helmikuussa. Kaupungin johtoryhmä keskustelee ensimmäisen kerran asiasta tiistaina 26. tammikuuta.

Uusien virusmuunnosten tartuntoja ei vielä ole todettu Porvoossa.

Apulaisylilääkäri J eff Westerlund muistuttaa, että virusmuunnokset leviävät nopeammin ja helpommin, joten on aina vain tärkeämpää noudattaa hygieniaohjeistuksia. Kun kaikki käyttävät maskia, mahdolliset tartunnat eivät leviä kouluissa ja koululaisten mukana koteihin.

Myös sosiaali- ja terveysjohtaja Ann-Sofie Silvennoinen toteaa, että nyt on tärkeää saada nuoret ja heidän huoltajansa ymmärtämään, miten tärkeää kasvomaskin käyttäminen on.

– Tietenkään ei pidä yleistää, nuoret ovat käyttäneet maskeja hienosti. Mutta vielä meillä on siinä parannettavaa, että maskeja käytettäisiin esimerkiksi myös välitunneilla.

Koronarokotukset jatkuvat Itä-Uudellamaalla tällä viikolla. Koko Itä-Uudellamaalla oli viime perjantaihin mennessä saanut koronarokotteen 1 524 ihmistä. Ann-Sofie Silvennoisen mukaan alueella on tullut vain yksittäisiä ilmoituksia rokotteen sivuvaikutuksista ja ne ovat olleet lieviä.

– Sivuvaikutuksia on ollut todella vähän, kun kokonaisuudessaan Itä-Uudellamaalla on rokotettu jo ainakin 1 700 ihmistä, Silvennoinen toteaa.

Kun joukkorokotukset alkavat, annetaan rokotuksia myös viikonloppuna.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut