Meri tulee sisään asuntoihin – Porvoon Toukovuoreen valmistuu poikkeuksellisia kerrostaloja

Pirjo Mäkinen 150-neliöisen huoneiston valtavassa olohuoneessa. Kaikissa asunnoissa huonekorkeus on noin. 2,75 metriä kattolaskukohtia lukuun ottamatta. Väliseinien puuttuessa ne hahmottavat tiloja. Outi Paappanen

Jyrki Hämäläinen

Millaista voisi kerrostaloasuminen olla upeimmillaan?

Vastausta voi lähteä etsimään Porvoon Toukovuoresta, jonne alueen parhaalle paikalle serpentiinitien päähän nousee 37 kotia. Lähes kaikista Asunto Oy Porvoon Pähkinämeren asunnoista on täysi tai osittainen panoraamamainen näköala Porvoonjokisuistoon ja Stensbölen selälle.

Ensimmäiseksi valmistuneen B-talon 15 huoneistoon asukkaat pääsivät jo muuttamaan joulukuun alussa. 22 huoneiston A-talon valmistumisaikataulu on marraskuussa.

Runkojen osalta paikallavalutekniikalla tehtyjen talojen porraskäytäviin pääsee suoraan autohallista, jossa on autojen latausmahdollisuus. Muutama asukas on jo hankkinut asennuksineen alle 2 000 euron hintaisen henkilökohtaisen latausaseman. Autohallissa on myös autonpesupaikka.

Kaksi ensimmäistä taloa arkkitehdin havainnekuvassa. Lopputoteutus voi yksityiskohdiltaan poiketa suunnitelmasta. Saber Oy LKV

Pihapiirissä on asukkaiden yhteiseen käyttöön tarkoitettu aktiviteettirakennus kuntosaleineen ja saunoineen. Sen käyttö sisältyy yhtiövastikkeeseen. Huuhtelualtaissa voi pestä koirat tai likaiset jalkineet.

Teimme varauksen samana iltana.

Riitta Mustonen

Alimmassa kerroksessa on huoneistokohtaiset postilokerot. Siksi ulko-ovista ei löydy postiluukkuja eikä niiden takaa väliovia. Porvoon ensimmäinen yhtiökohtainen Smartpost-automaatti on tulossa.

Asuntojen varustelutasosta ei ole tingitty. Jokaisessa on asuntokohtainen ilmanvaihtokone integroidulla ilmalämpöpumpulla, jolla voi viilentää asunnon.

Nykykotien sydämet eli keittiöt on tehty integroituine kodinkoneineen viimeisen päälle. Isoimmissa asunnoissa on viinikaappi. Rakentamisessa on suosittu suomalaista. Esimerkiksi keittiöiden kaapit on toimittanut elimäkeläinen perheyritys.

Kylpyhuoneissa on pesutornit tai kuivaavat pesukoneet, pyykkikaapit ja suurimmissa kaksi käsienpesuallasta. Halutessaan on saanut kylpy- tai poreammeen.

Alakerrassa on huoneistokohtaiset postilokerot. Outi Paappanen

Notkeimmat rakennusliikkeet tarjoavat asiakkailleen mahdollisuuden räätälöidä ja lisävarustella asuntojaan myös sen jälkeen, kun asunto on valmistunut. Pähkinämeressä mahdollisuutta on käytetty ahkerasti, kohdetta myyvän Saberin kiinteistönvälittäjä Pirjo Mäkinen kertoo.

– Tätä on ollut ihanaa olla toteuttamassa. Vapaa-aikana en enää lue sisustuslehtiä, hän nauraa.

Pähkinämeri on askolalaisen Rakennus Lapripin ensimmäinen kohde Porvoossa. Paikka löytyi Porvoon tonttipäällikön Pekka Söyrilän vinkistä.

– Rakastuin serpentiinitiehen, kiviin, istutuksiin ja näkymiin. Meri tulee asuntoihin sisälle ja on osa sisustusta, Pirjo Mäkinen kuvailee.

Hänen mukaansa markkinoilla on selvästi kysyntää tuotannolle, joka ei ole bulkkia ja mahdollisimman halvalla tehtyä. Lapripin konseptiin kuuluu, että asukkaat ovat mukana suunnittelemassa kotejaan.

Pähkinämeri tuo mukanaan paljon uusia porvoolaisia. Suurin osa asuntojen ostajista on pääkaupunkiseudulta ja keskiseltä Uudeltamaalta. Taustalta löytyy se, että kohdetta markkinoitiin poikkeuksellisesti televisiossa.

Asuntojen hinnat eivät poikkea Porvoon muusta viimeaikaisesta uustuotannosta, eikä niissä ole näköalalisää.

Pirjo Mäkinen kertoo, että ylimpien kerrosten kattohuoneistot olisi myyty moneen kertaan.

Niitä onkin varailtu jo seuraavista taloista. Laprip suunnittelee kolmea uutta yhteensä 55 asunnon yhtiötä rinteeseen naapuritontille.

Porvoolaiset Riitta Mustonen ja Jean Andersson ovat talosta ensimmäisinä uuden kodin varanneet. Se on kattokerroksessa.

– Olimme vuosia pähkäilleet edestakaisin, että pitäisikö muuttaa omakotitalosta pienempään asuntoon. Aina kun ajoimme tästä ohi, ajatus oli, että jos tuohon mäen päälle rakennetaan, niin siihen muutetaan. Samanlaista maisemaa ei ole missään muualla, Riitta Mustonen kertoo.

Tähän keittiöön on valittu kirkkaan värit ja pinnat. Induktiolieteen on integroitu liesituuletinmekanismi. Outi Paappanen

– Sitten sattumalta huomasimme tästä ilmoituksen kesäkuussa 2019. Teimme varauksen asunnosta samana iltana. Jos joskus on onni mukana, niin nyt se oli. Saimme juuri sellaisen asunnon kuin halusimme.

Jean Andersson on katsellut projektia ammattilaisen silmin, sillä ennen eläköitymistä hän työskenteli arkkitehtinä. Rakentaja toteutti kaikki toiveet.

– Kun suunnittelimme sohvan paikkaa, yksi ikkuna oli turhan paljon vasemmalla. Sohva saatiin istumaan, kun rakentaja siirsi ikkunaa puoli metriä oikealle, Andersson myhäilee.

Kuntosali saunoineen on osakkeiden vapaassa käytössä. Outi Paappanen

Pariskunta iloitsee Toukovuoressa myös luonnonläheisyydestä, sillä ulkoilumahdollisuudet ovat aivan vieressä. Palveluja vain saisi olla enemmän. Myös liikenteen kasvuun pitäisi varautua, kun taloja valmistuu lisää.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut