Virusmuunnosta ollut Porvoossa jo tammikuussa – Tartuntatautilääkäri toivoo tartunnanjäljityksen tehostuvan Helsingissä

Koronatartuntojen jäljitystä pitäisi Porvoon tartuntatautilääkärin mielestä pääkaupunkiseudulla tehostaa. Porvoossa jäljitys on pysynyt tartuntojen perässä. Kuvituskuva Marita Itävuori

Marita itävuori

Koronaviruksen muunnosta on löytynyt kolmesta porvoolaisesta koronatestistä.

Ensimmäinen varmistettu muunnos analysoitiin 10. helmikuuta positiivisesta koronanäytteestä, joka oli otettu jo 24. tammikuuta.

Kaupungin tartuntatautilääkäri Jeff Westerlund sanoo, ettei muunnoksen löytyminen ole yllätys. Epäilyjä muunnoksesta oli jo joulun tienoilla.

– Hiljattain meidän Haavi-ohjelmaan on alkanut putkahtaa analyysejä jälkikäteen.

Westerlund arvioi, että muuntovirusta on Porvoossa liikkeellä enemmän kuin mitä on varmistettu analyysein.

– Varmaan tästä puuttuu paljon. Osa on ollut niin varhaisessa vaiheessa, ettei niitä ole tutkittukaan.

Ainakin brittimuunnosta on löytynyt.

Tieto muunnoksesta on viipynyt, sillä nk. sekvensointi HUS Labissa on ruuhkautunut. Näytteen tutkiminen muunnosten varalta on venynyt jopa kolmeen viikkoon. Westerlundin mukaan sekvensointi on nyt nopeutumassa, kun siihen on saatu lisää laitteita.

– Luulen, että tilanne alkaa parantua.

Karanteeniin määrätty muuntovirukselle altistunut testataan vielä uudelleen ennen karanteenin päättymistä. Usein hänet testataan myös karanteenin alussa.

– Jos joku kantaa muunnosta, se ei muuta menettelytapaa, Westerlund huomauttaa.

– Eristysaika on yhtä pitkä kuin muutenkin.

Pari viikkoa sitten Porvoossa alkoi löytyä paljon tartuntoja. Westerlund ei kuitenkaan usko, että niiden taustalla olisivat olleet virusmuunnokset.

– Luulen, että piikki johtui siitä, että labrassa käytiin vähemmän. Sitten kun ruvettiin käymään, esille tuli piilossa olleita tartuntoja. Se voi olla yksi selitys.

Viime viikolla koronatesteissä käyneitä oli hieman yli tuhat, toissa viikolla jopa yli 1 300.

Westerlund pitää hyvänä testaustahtina yli tuhatta koronatestiä viikossa.

Positiivisten koronanäytteiden tutkiminen muuntovirusten varalta ei Westerlundin mukaan ole kuitenkaan ensisijaista.

– Sen sijaan, että satsataan muunnosvirusten löytymiseen, pitäisi pääkaupunkiseudulla satsata enemmän tartuntojen jäljitykseen. Se sakkaa nyt kovasti perässä, vielä enemmän kuin aikaisemmin. Se on huono juttu.

Pääkaupunkiseudun tartunnat näkyvät yleensä melko nopeasti Porvoossa tapausmäärien kasvuna.

– Mitä kauemmas mennään Helsingistä, sitä paremmat luvut. Loviisassa on selkeästi alhaisemmat luvut kuin meillä ja Sipoossa taas on enemmän kuin täällä.

Tiistaina uusia koronavirustartuntoja ei Porvoossa varmistunut yhtäkään. Maanantaina tartuntoja vahvistettiin kolme, joista yksi oli Gammelbackan päiväkodissa. Altistuneita oli 40.

Porvoossa ilmaantuvuusluku on nyt hieman päälle 50 per 100 000 asukasta per kaksi viikkoa. Aiemmin luku kipusi jo 80:een.

– Tällä hetkellä Porvoossa voidaan olla aika tyytyväisiä. Viime viikolla näytti aika huolestuttavalta, mutta nyt tilanne on taas pikkuisen rauhoittunut.

Korona

Muuntovirus

THL:n mukaan muuntunut virus on Suomessa vallitseva kanta toukokuussa.

Tarttuvammasta muunnoksesta saatiin ensimmäiset tiedot joulukuussa Iso-Britanniasta. Muut muunnokset eteläafrikkalainen ja brasilialainen.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut