Talot kertovat: Solitanderin kauppatalo loisti kuin suuri smaragdi

Vanhojen seinien sisäpuolelle kätkeytyy lukemattomia tarinoita. Talot kertovat -sarjassa lähdetään aikamatkalle menneisyyteen.

Tuntemattoman kuvaajan valokuvassa vuodelta 1907 Solitanderin talo on jo yli satavuotias. Porvoon Museon kuva-arkisto

Inka Töyrylä

Vihreä Solitanderin talo on hallinnut omaa kulmaustaan Kirkkotorin laidalla majesteetillisena 1700-luvun lopulta asti. Se oli valmistuttuaan 1792 yksi kaupungin komeimmista taloista ja vetää katseita puoleensa vieläkin.

Tämä talo on näyttänyt aikanaan mallia Suomen kaupparakennuksille niin sisäänkäynnin suunnan kuin nykyisen sunnuntaiaukiolonkin osalta.

Tauno ja Liisa Tarna ostivat Solitanderin kiinteistön vuonna 1980 ja asuvat siinä yhä. He ovat perehtyneet tarkasti talon historiaan ja kunnostaneet sen alkuperäiseen 1700-luvun asuunsa huonejärjestystä myöten. Muotoilija ja sisustusarkkitehti Tauno Tarna on myös tunnettu perinnerakentamisen puolestapuhuja.

– Tämä talo on säilynyt uskomattoman hyvin jopa alkuperäistä pystyvuorausta myöten. Muodin vuoksihan suurimpaan osaan vanhan kaupungin taloista on muutettu vaakavuoraus, Tarna sanoo.

Kirkkotorille avautuva kauppahuoneisto on nykyisin varastotilana. Kirkkokadun puoleinen asuntosiipi on palautettu 1700-luvun asuun. Outi Paappanen

Talon rakennuttaja, kauppias, ruukinpatruuna ja vuorineuvos Johan Solitander, oli arvostetun kauppiassuvun poika.

– Hän oli kotoisin tuosta vastapäisestä vaaleanpunaisesta talosta, Tauno Tarna viittilöi ikkunasta.

Kauas ei tämä kolmannen polven kauppias kotoaan siis lähtenyt, vaan rakennutti itselleen komean kauppatalon Kirkkokadun toiselle puolelle.

– Kaupan ovi avautui Kirkkotorille. Ei tiedetä varmasti, onko tämä ensimmäinen, mutta ainakin Suomen ensimmäisiä kauppataloja, johon tultiin sisälle suoraan kadulta. Siihen aikaan kauppoihin oli tapana kulkea pihan puolelta. Kaupat olivat pieniä ja hevoskärryille oli paikka sisäpihalla, Tarna kertoo.

Johan Solitander keksi, että kirkonmäki oli sunnuntaisin täynnä väkeä kirkonmenojen vuoksi ja piti puotinsa silloin auki. Kirkkotorille avautuvat ovet olivat aikanaan mahtava mainostemppu. Varsinkin maalaiset yhdistivät mielellään kauppamatkan kirkkokäyntiin, eikä hevospaikoistakaan ollut kirkonmäellä pulaa.

Kun Tarnat ostivat kiinteistön, ei talossa ollut vesijohtoa eikä viemäriä. Nykyajalle on tehty myönnytyksiä.

– Ulkorakennuksessa on kuitenkin yhä olemassa puuceet kahdeksalle hengelle muistona menneistä ajoista, Tauno Tarna kertoo.

Talo oli jaettu viiden vuokralaisen asunnoiksi, mutta Tarnojen onneksi kaikki muutostyöt oli tehty pintaremontteina.

– Vanhat väliovetkin löytyivät tapettien alta.

Myös kaupan puoli kunnostettiin. Siinä toimi 13 vuoden ajan monien muistama Liisa Tarnan Galleria Johan S., joka toi kaivattua vireyttä kaupungin kulttuurielämään.

Solitanderin talon asuinsiipi on Kirkkokadun varrella, vanha kauppapuoti avautuu Kirkkotorille. Moni muistaa suositut Vanhan ajan markkinat, joita järjestettiin ennen Tarnojen sisäpihalla kesäisin. Outi Paappanen

Remontti kesti kaikkiaan seitsemän vuotta. Haastavaa oli esimerkiksi löytää ulkomaalin alkuperäinen värisävy.

– Solitanderin aikaan talot olivat maalaamattomia tai punamullattuja. Solitander halusi korostaa talonsa arvoa vihreällä värillä. Talo loisti kuin smaragdi, Tarna kertoo.

Alkuperäinen pigmentti pysyi kuitenkin pitkään arvoituksena.

– Lopulta eräs saksalainen restaurointilaboratorio pystyi selvittämään sen. Se oli ikivanha verdigris, myrkyllistä ja äärettömän kallista. Solitanderilla oli hyvät suhteet Lyypekkiin, josta väri ehkä tuotiin. Laboratoriosta kerrottiin, että tätä samaa pigmenttiä on käytetty Bayreuthin ruhtinaallisessa oopperatalossa, ruhtinaan aitiossa, Tarna kertoo.

Solitander in talon asuinsiipi sijoittui Kirkkokadun puolelle. Yhteensä talossa oli 15 huonetta, mutta paljon oli väkeäkin. Perheessä oli kymmenen lasta, ja lisäksi talossa työskenteli pari sisäkköä, lastenhoitaja, kauppa-apulaisia, piikoja ja renkejä.

– Piiat ja rengit asuivat sisäpihalla harmaassa talossa, joka on rakennettu 1794. Alun perin siinä oli vain kaksi isoa tupaa, joista toisessa oli iso leivinuuni. Siellä valmistettiin taloon ja kauppaan leipää ja viinaa, Tarna kertoo.

Menestyvä kauppias oli omavarainen ja kaupungissa asuttiin samaan tapaan kuin maaseudulla.

– Kaikki mahdollinen tehtiin itse. Tähän taloon kuului kuuden lehmän navetta ja neljän hevosen talli, Tarna jatkaa.

Solitanderin kauppapuoti oli hieno ja sieltä sai kaiken tarvittavan. Oli elintarvikkeita, työkaluja, silliä ja valjaita hevosille. Koska kauppias oli myös laivanvarustaja, tuotti hän ulkomailta kauppaansa hienoja viinejä, värikkäitä kankaita ja kalliita koruja.

Solitanderin talosta on säilynyt paljon dokumentteja, jotka kertovat tarkasti, millainen talo valmistuessaan oli.

– Solitander oli tarkka mies ja kirjasi kaiken ylös. Näin hän laski myös talolle palovakuutusarvon, Tarna kertoo.

Vuonna 1802 päivätty palovakuutusasiakirja on yhä tallessa Borgå Gymnasiumin kirjastossa. Siitä selviää, että esimerkiksi seiniin käytettiin 316 hirttä, 3600 neljän tuuman naulaa sekä 40 koria sammalta.

Palovakuutuksesta kertovan rautamerkin voi yhä nähdä julkisivun kolmion keskellä, ikkunoiden yläpuolella. Brand försäkrings märcke -tekstillä varustettu merkki on harvinainen.

– Näitä ei ole säilynyt Suomessa kovin montaa, Tarna kertoo.

Palovakuuttaminen oli 1700-luvun Euroopan talouselämän uusi innovaatio. Sille oli tilausta. Olihan Porvookin palanut pahasti vuonna 1760.

– Tulipalo kulki tämän tontin kohdalta ja tuhosi vanhat rakennukset. Kellarit kuitenkin säästyivät. Tämänkin talon alla on holvikellari, joka on peräisin 1600-luvulta, Tarna kertoo.

Tauno Tarna kuvasi palovakuutusmerkin, kun se irrotettiin remontin aikana puhdistusta varten. Merkki on kiinnitettu talon seinään, Kirkkotorin puoleiseen kolmioon. Tauno Tarna

Solitandereilla oli kaupungissa paljon valtaa. Johan Solitanderin serkku Erik Solitander asui Jokikadulla punaisessa ”Linnassa”, ja piti siellä omaa kauppaansa. Serkukset siis omistivat kaupungin menestyneimmät rihkamatavarapuodit ja komeimmat kodit.

Vuoden 1809 valtiopäivillä serkuksilla oli merkittävät roolit. Erik majoitti keisarin Aleksanteri I:n kotiinsa ja Johan toimi valtiopäivillä kaupungin edustajana.

– Kerrotaan, että keisari kävi teellä myös tässä talossa, Tarna kertoo.

Johan Solitander oli kaupunkilaisten keskuudessa pidetty ja arvostettu. Hän osallistui moneen ja oli mukana muun muassa perustamassa maan neljänneksi vanhinta säästöpankkia, jonka toiminta käynnistyi hänen toimitiloissaan Kirkonmäellä.

Ehkä siksi kaupunkilaisille olikin melkoinen järkytys, kun vuorineuvokseksi kohonnut Solitander vuonna 1836 hakeutui konkurssiin. Harva pystyi ymmärtämään, mitä oli tapahtunut.

– Olen nähnyt konkurssipöytäkirjan, joka on vaaksan paksuinen. Se on melkoinen infopaketti miehen elämästä, Tarna kertoo.

Tarnat ovat vanhat talon kahdeksannet omistajat.

– Kun Solitander teki konkurssin, talo huutokaupattiin. Ostaja viipyi tässä vain muutaman vuoden, mutta sitten talon osti kymnaasin lehtori ja J. L. Runebergin hyvä ystävä Johan Edvard Öhman. Runebergit ja Öhmanit viettivät paljon aikaa yhdessä täällä. Löysimme Öhmanin päiväkirjat Kansallisarkistosta, kun olemme etsineet tietoa tästä talosta, Tarna kertoo.

Öhman oli myös kiinnostunut kotikaupunkinsa historiasta. Hän kohahdutti kaupunkilaisia tiedoillaan Porvoon 500-vuotisjuhlassa ja pian häntä pyydettiinkin kirjoittamaan Porvoon ensimmäinen yhtenäinen historiikki Historik Öfver staden Borgå.

Öhmanin jälkeen talossa oli taas useita kauppiaita. Moni muistaa vieläkin Elannon, joka toimi talossa ainakin parikymmentä vuotta 1970-luvulle asti.

– Tunnen talon historian melko hyvin, mutta Elannon ajalta minulla ei ole yhtään valokuvaa tai kertomusta. Jos joku muistaa tuolta ajalta jotain, voisi ottaa minuun yhteyttä, Tarna pyytää.

Tuntemattoman kuvaajan valokuva noin 1950-luvulta. Elanto toimi talossa 70-luvulle asti. Porvoon Museon kuva-arkisto

Solitanderin talosta on kirjoitettu niin rakennushistoriaa käsittelevissä teoksissa kuin kansainvälisissä aikakaus- ja sisustuslehdissäkin. Tarnojen työ talon entisöimiseksi poiki aikanaan myös ympäristöministeriön kulttuuriympäristöpalkinnon.

Työsarka oli mittava. 1790-luvun taloa perattiin esille useiden konservaattoreiden voimin.

Nurkkahuone, jossa Johan Solitanderin arvellaan nauttineen teetä keisarin kanssa, on Tarnojen ylpeys.

– Tämä oli maalattu kauttaaltaan ruskeaksi. Maalin alta löytyi tapettikerros, sitten toinen.

Nyt esillä ovat Solitanderin aikaiset vaaleanpunaiset pellavatapetit, joiden yläosassa on kaunis myöhäiskustavilainen koristemaalaus. Huoneen nurkassa alaosan puolipaneeli peittää alleen salaisuuden. Tarna nostaa palan paneelia pois. Sen takaa paljastuu 13 numeroitua tapettikerrosta, jotka on koottu vihkoksi.

– Olemme säästäneet tänne sisustuksen historiaa, tässä näkyy, miltä tämä huone on eri aikakausina näyttänyt, Tarna kertoo.

Huomiota herättävin yksityiskohta huoneessa kuitenkin on veistoksellinen kattolista, jonka sinisellä pohjalla loistaa lukuisia kultaisia tähtiä.

– Vastaava kattolista löytyy Linnasta Jokikadulta, mutta muissa taloissa näitä ei ole. Olemme onnistuneet jäljittämään puusepän, joka nämä on veistänyt ja jopa tukholmalaisia verstaita, missä hän työskenteli, Tarna kertoo.

Täydellisesti säilyneen nurkkahuoneen lattian koristemaalaukset on peitetty suurella matolla, etteivät ne kuluisi enempää. Samoin on tehty vihreäsävyisessä salissa.

– Tämä talo meille kuin arvokas antiikkiesine, ja haluamme hoitaa sitä sen mukaisesti, Tarna sanoo.

Kaikki Talot kertovat -sarjassa julkaistut artikkelit on sijoitettu alla olevaan karttaan. Klikkaa taloa, niin pääset lukemaan jutun sekä liikkumaan helposti tarinasta toiseen.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut