Sähköyhtiöt ulkoistivat laajan sähköverkon valvonnan ja kunnossapidon Enervalle

Kuvituskuva. Sauvo Jylhä

Askolaan, Pukkilaan, Loviisaan, Myrskylään ja osaan Porvootakin ulottuvan Kymenlaakson Sähköverkon valvontaa ja kunnossapitoa on hoitanut viime kesäkuusta lukien Mikkelistä käsin Enerva Oy, joka on KSOY:n kumppaneidensa kanssa perustama yhteinen yritys.

Valvottavana on noin 45 000 kilometriä sähköverkkoa ja 260 000 asiakasta, joita ovat KSOY:n lisäksi Järvi-Suomen Energian ja Lappeenrannan Energiaverkon asiakkaat, yhtiö kertoo tiedotteessaan.

Enerva on siis valtakunnallisesti merkittävä toimija, joka huolehtii sähköverkostoista kokonaisvaltaisesti suunnittelusta toteuttamiseen kytkentöineen. Se on myös ensimmäinen yhtiö Suomessa, joka toimii tälla kokonaisuudella.

Kuluttajalle ja sähköasiakkaalle keskitetty verkonvalvonta ei varsinaisesti näy.

Sähkönjakelun häiriintyessä esimerkiksi puun kaaduttua linjalle ohjataan Enervalta korjauspyynnöt verkostourakoitsijoille, jotka korjaavat viat maastossa.

Käyttöyksikön päällikkö Esa Niemelä nimeää Enervan yhdeksi Kymenlaakson Sähköverkon tärkeimmistä kumppaneista. Kolmen yhtiön järjestelmien ja toimintamallien yhteensovittaminen on ollut hänen mukaansa mittava projekti.

– Verkkoa on valvottava osaavan henkilöstön ja järjestelmien turvin 24/7. Yhteiskunta on entistä riippuvaisempi luotettavasta sähkönjakelusta ja käyttötoiminnan onnistumisella on tässä keskeinen rooli. Myrskyjä ei voida välttää, mutta hyvällä varautumisella ja nopealla, harkitulla reagoinnilla saadaan haitat sähkökatkoista pidettyä asiakkaille, elinkeinoelämälle ja yhteiskunnan kriittisille toiminnoille mahdollisimman vähäisinä, Niemelä sanoo yhtiön tiedotteessa.

Sähköverkon valvontaa on Enervan toimitusjohtaja Harri Nummenpään tiedotteessa kertoaman mukaan tarkoitus tehostaa ja samalla vikoihin reagoimista nopeuttaa.

– Käytännön valvomotoimintojen lisäksi kehitämme järjestelmiä ja osaamistamme jatkuvasti, Nummenpää sanoo.

Enervan toiminta on vasta alkutaipaleella. Tulevaisuudessa tarkoituksena on Nummenpään mukaan tarjota sähköverkkojen valvonnan lisäksi valvontaa myös muille infraverkoille omistajayhtiöiden ulkopuolelle.

Enervan omistavat artikkelissa aiemmin mainittujen yritysten lisäksi Elvera ja Verkko Korpela Oy.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut