Rokotukset Porvoon palvelutaloissa on nyt saatu päätökseen – riskiryhmärokotuksia laajennetaan 60-vuotiaisiin

Tällaisella neulalla koronarokotus annetaan. Päivi Tuovinen

Kaikki Porvoon kaupungin palvelutalojen että kaupungissa sijaitsevien yksityisten palvelutalojen asukkaat ovat nyt saaneet koronarokotteen molemmat annokset. Myös palvelutalojen työntekijät ovat saaneet ensimmäisen rokoteannoksen. Kaupunki tiedotti asiasta torstaina.

– Heti koronapandemian alusta yksi tavoitteista on ollut suojella palvelutalojen asukkaita koronatartunnoilta. Onnistuimme välttymään tartunnoilta tähän asti huolellisilla hygienia- ja vierailukäytännöillä. Kaikilla asukkailla on nyt rokotesuoja, ja voimme siltä osin todeta, että tavoite on saavutettu, sosiaali- ja terveysjohtaja Ann-Sofie Silvennoinen toteaa tiedotteessa.

Hygienia- ja vierailukäytäntöjä kuitenkin jatketaan palvelutaloissa vielä toistaiseksi, sillä myös rokotetut henkilöt voivat levittää koronavirusta.

Myös yli 80-vuotiaista kaupunkilaisista noin 60 prosenttia on rokotettu ja rokotukset jatkuvat kaiken aikaa.

Porvoossa omaishoitajat tai yli 80-vuotiaiden kanssa samassa taloudessa asuvat henkilöt saavat koronarokotteen, jos kuuluvat rokotusvuorossa olevaan ikäryhmään tai riskiryhmään.

– Koronarokotteita on toistaiseksi saatavilla todella vähän, ja ne annetaan niille, jotka ovat rokotusvuorossa. Olisi tietenkin hienoa, että samassa taloudessa asuva iäkäs ja sairas henkilö saisi rokotteen, mutta kun rokotteita on vähän, emme voi tehdä poikkeuksia, kehittämisjohtaja Katja Blomberg pahoittelee tiedotteessa.

Ensimmäiseen riskiryhmään kuuluvien 65–69-vuotiaiden rokotukset ovat käynnistyneet. Kaupunki tiedotti torstaina, että tähän samaan ryhmään kuuluvien ikähaarukkaa laajennetaan myös 60–64-vuotiaisiin.

Vuosina 1952–1961 syntyneiden, ensimmäiseen riskiryhmään kuuluvien ajanvaraus avataan maanantaina 22. helmikuuta kello 8.

– THL on linjannut, että Astra Zenecan rokote soveltuu alle 70-vuotiaille. Edelleen on linjattu, että tänä vuonna 70 vuotta täyttävät eivät kuulu alle 70-vuotiaisiin. Ymmärrämme, että tämä harmittaa monia vielä 69-vuotiaita, mutta rokotteiden soveltuvuus on tässä perusteena, johtava lääkäri Kati Liukko kertoo.

70–80-vuotiaita päästään rokottamaan vasta maalis-huhtikuussa. Rokotteiden saatavuudessa on kuitenkin vielä paljon epävarmuutta. Kaikki saapuvat rokotteet annetaan mahdollisimman nopeasti.

– Tämän hetken arvion mukaan 75–80-vuotiaiden ensimmäiset rokotusajat ovat maaliskuun alkupuolella. Tämän jälkeen 70–74-vuotiaat tulisivat vuoroon huhtikuussa. Kaikki riippuu kuitenkin rokotteiden saatavuudesta ja eri rokotteiden soveltuvuudesta eri ikäryhmille, Blomberg kertoo.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut