Korona vei lähes puolet Taidetehtaan tuloista – nyt tilaisuudet on peruttu 14.3. asti ja katseet on käännetty jo kesään ja syksyyn

Parhaillaan TV:ssä pyörivä The Voice of Finland kuvattiin viime lokakuussa Porvoon Taidetehtaalla. Arkisto/Outi Paappanen

Jyrki Hämäläinen

Koronan isku tapahtumataloille, tapahtumajärjestäjille ja esiintyville taiteilijoille on ollut raju.

Ennakkotietojen mukaan Porvoon Taidetehdasta pyörittävän Porvoo Event Factoryn liikevaihdosta ja tuloista katosi viime vuonna lähes puolet. Liikevaihto on jäämässä noin 600 000 euroon.

– Miinusta näyttäisi olevan 42 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna, toimitusjohtaja Susanne Dahlqvist huokaa.

– Noin 75 prosenttia tapahtumista jäi toteutumatta. Toiminta oli kokonaan suljettu viime vuonna 17 viikkoa ja 25 viikkoa enemmän tai vähemmän. Kun kokoontumisrajoitukset astuivat voimaan, meidän piti poistaa paikoista 50–90 prosenttia. Toimimme puolella teholla, ja se tarkoittaa puolet vähemmän tuloja. Tämä on tuntunut ihan kunnolla.

Dahlqvist muistuttaa, että Taidetehtaalla on suuri määrä yhteistyökumppaneita, jotka tuottavat palveluja tapahtumiin.

– Heille tämä on ollut yhtä kovaa aikaa, ellei vielä kovempaa.

Syksylle on mukavasti varauksia isojakin tilaisuuksia varten.

Susanne Dahlqvist, Taidetehdas.

Taidetehtaan tapahtumakalenteri näyttää kevääksi melko ohuelta, sillä useita yleisötapahtumia, kuten kiertueita, on peruttu.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto määräsi viime viikolla, että kaikki yli kuuden hengen yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset on kielletty 14.3. asti. Avin päätös korvasi aiemman päätöksen, jolla kiellettiin yli kymmenen hengen yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten järjestäminen.

Sen vuoksi myös kaikki Taidetehtaan tapahtumat on peruttu 14.3. saakka.

Taidetehtaalla nähdään kuitenkin valoa tunnelin päässä, ja sitä tuovat rokotukset. Susanne Dahlqvist toivoo, että rokotusten edetessä kokoontumisrajoituksia voidaan höllentää.

– Meidän ja asiakkaidemme katseet ja toiveet ovat kesässä ja syksyssä. Syksylle on mukavasti varauksia isojakin tapahtumia varten.

– Tarvetta ja halua tilaisuuksien järjestämiseen on sekä yrityksissä että keikkajärjestäjien puolella. Talo tulee olemaan hyvin täyteen varattu sinä päivänä, kun tilaisuuksia on mahdollista järjestää, Susanne Dahlqvist uskoo.

Porvoo Event Factory on Porvoon kaupungin omistama yhtiö, joten sillä on kykyä kestää koronakriisi. Kaupunki on luvannut myös vuokranalennuksia omille ja tytäryhteisöjensä vuokralaisille. Ne koskevat muun muassa Taidetehtaan vuokralaisia.

Susanne Dahlqvist kertoo, että Taidetehtaan kaltaiselle toimijalle on ollut heikosti tarjolla tukea valtion kustannustukikierroksilla, joita on ollut tähän asti kaksi.

Porvoo Event Factory ei ole lähtökohtaisesti tapahtumajärjestäjä, vaan tilavuokraaja.

– Lehtitietojen mukaan tulossa olevassa kustannustuki kolmosessa olisi tapahtumataloille ja -järjestäjille paremmat mahdollisuudet saada tukea. Ilman muuta laitamme hakemuksen sisään, jos voimme yrityksenä saada tukea.

Taidetehdas

Jopa 2 000 hengelle

Avanti-sali: noin 800 neliötä

Tehdassali: noin 300 neliötä

Kokoushuoneet: noin 180 neliötä

Bio Rexin auditoriot ovat vuokrattavissa päivisin kokous- ja seminaarikäyttöön.

Kaikki tilat käyttöön ottamalla Taidetehtaalla on mahdollista järjestää jopa 2000 hengen tilaisuuksia.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut