”Tuomittavaa toimintaa” – Dog Sportsin omistaja Hilkka Koskenranta tuomitsee selkein sanoin koirien väkivaltaisen kouluttamisen, josta Oikeutta eläimille -järjestö julkisti salavideon

Salavideo kuvattiin täällä. Ruotsinpyhtääläisen Dog Sportsin omistaja ja eläimienkouluttaja Hilkka Koskenranta tuomitsee jyrkästi väkivallan käytön koirakoulutuksessa. Arto Henriksson

Arto Henriksson

Osa videosta oli kuvattu tunnistettavasti Strömforsin yrityspuistossa DogSportsin hallissa, joka oli vuokrattu Saksanpaimenkoiraliiton Kotkan osastolle.

Salavideo oli kuvattu vuonna 2019 salaa halliin jätetyllä kameralla. Videolla saksanpaimenkoiraa koulutettiin hakkaamalla sekä repimällä ja riuhtomalla väkivaltaisesti remmeistä. Kouluttajiksi Loviisaan oli kutsuttu kaksi saksalaista ja heitä avusti SPL:n maalimies. Asiasta kertoi ensimmäisenä Yle.

Strömfors Dog Sportsin omistaja, eläintenkouluttaja Hilkka Koskenranta tuomitsee jyrkästi rankaisemiseen perustuvan eläintenkouluttamisen.

– Kaikki Dog Sportsin koulutukset perustuvat positiiviseen vahvistamiseen, ja tähän myös koulutuksiin osallistujat sitoutuvat.

– Olemme sitoutuneet Suomen eläintenkouluttajat ry:n eettisiin sääntöihin, joissa selvästi mainitaan, että eläimen säikyttely tai väkivallan käyttö ei kuulu koulutusmenetelmiin.

– Koiraurheilu on eläimen ja ihmisen yhteinen harrastus, joka tuottaa iloa molemmille osapuolille ja syventää ihmisen ja eläimen välistä ainutlaatuista suhdetta. Myös tutkimustiedon valossa eläimen oppiminen on nopeinta ja tehokkainta, kun se perustuu oikeasta toiminnasta palkitsemiseen.

Strömfors Dog Sports järjestää sekä omia koulutuksia, että vuokraa tilojaan yhdistyksien ja seurojen järjestämiin koulutuksiin. Vuokraustoiminnassa koulutuksen järjestäjä on vastuussa tilaisuuden asianmukaisuudesta.

– Olen luottanut siihen, että Suomessa ymmärrys eläintenkouluttamisesta on sillä tasolla, ettei väkivaltaisia keinoja enää käytetä. Jatkossa tilanvuokraajien pitää hyväksyä hallin säännöt, joissa koirien väkivaltainen kohtelu ja laittomien koulutusvälineiden käyttö tiloissa on kiellettyä, Koskenranta kertoi Loviisan Sanomille.

Suurin osa videoista oli kuvattu salaa Paimiossa. Ulkokuvissa koiria muun muassa lyödään nyrkillä ja kapulalla päähän, potkitaan ja kuristetaan. Koiriin käytetään myös piikki- ja sähköpantoja.

Suojelukoirien koulutuksia järjestävät Saksanpaimenkoiraliitto ja sen alaiset yhdistykset, jotka kouluttavat siviilihenkilöiden koiria.

Oikeutta elämille -järjestön mukaan väkivallalla kouluttamisen kulttuuri on levinnyt laajalle suojelukoiraharrastajien keskuudessa.

Järjestön mukaan suurin osa videoista on kuvattu harjoituskentän reunalla olevasta metsästä niin, etteivät videolla esiintyneet harrastajat ole tienneet kuvaamisesta.

Järjestö on pyytänyt Itä-Uudenmaan ja Varsinais-Suomen poliisia tutkimaan, onko koulutustavoissa syyllistytty eläinsuojelulain rikkomiseen.

Keskiviikkona Saksanpaimenkoiraliitto julkaisi tiedotteen, jonka mukaan väkivalta ja laittomat välineet eivät kuulu koirien suojelukoulutukseen.

– Tällaiset koulutusmenetelmät ja -välineet eivät ole liiton eettisten ohjeiden mukaisia, sanoo liiton puheenjohtaja Sami Baggström tiedotteessa. Liiton mukaan väärinkäytöksiin on puututtava ja niistä on raportoitava eteenpäin.

Ruotsinpyhtäällä koulutuksen järjestänyt Saksanpaimenkoiraliiton Kotkan yhdistys kommentoi videoita Facebook-ryhmässään.

– Spl Kotka ry:n tietoon on julkisuuden kautta tullut materiaalia mitä alaosaston toiminnassa ei hyväksytä. Ryhdymme toimenpiteisiin ja tiedotamme asiasta myöhemmin, kerrottiin Facebook-ryhmässä.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut