Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Perussuomalaisten kannatus kasvanut Uudellamaalla viime kuntavaaleista – Eniten kasvua viime vaaleissa nukkuneilta

Uudenmaan vaalipiirissä perussuomalaisten kannatus on noussut ja kokoomuksen laskenut viime kuntavaaleista. Tulokset selviävät Tietoykkösen helmikuussa tekemästä kuntavaalitutkimuksesta. Tutkimus kertoo Uudenmaan keskiarvon ja kuntakohtaiset vaihtelut voivat olla suuria.

Perussuomalaisten kannatuksen kasvu Uudellamaalla noudattaa valtakunnallista trendiä.

Tietoykkösen tutkimuspäällikkö Juha Määttänen toteaa perussuomalaisten kannatuksen kasvun edellisiin kuntavaaleihin verrattuna näkyvän niissä vaalipiireissä, jonne Tietoykkönen on tehnyt kuntavaalitutkimuksia.

Hän arvioi perussuomalaisten kannatuksen noususta noin neljäsosan tulevan edellisissä vaaleissa äänestämättä jättäneiltä, eli nukkuvilta. Nukkuvilta saatua kannatusta tutkimuksessa oli perussuomalaisilla reilusti enemmän kuin muilla isoilla puolueilla.

– Muilta puolueilta on kannatusta siirtynyt perussuomalaisille viime kuntavaaleihin verrattuna suhteellisen tasaisesti, kokoomukselta ja keskustalta pikkuisen enemmän kuin sdp:ltä ja rkp:ltä, eikä luonnollisesti vasemmistopuolueista.

Nukkuvilta tuleva kannatuksen kasvu sisältää epävarmuustekijän. Jos ei äänestänyt viimeksi, äänestääkö nyt?

– Perussuomalaisten osalta tämä kysymys on ollut esillä jo useissa vaaleissa, jonkinlainen riski on. Vihreät on toinen, joilla näkyy jonkin verran kasvua edellisissä vaaleissa äänestämättä jättäneiden keskuudessa, mikä johtuu jossain määrin nuoresta kannattajakunnasta.

Uskollisimpia äänestäjiä ovat rkp:n ja keskustan kannattajat. Puoluekannastaan varmimpia olivat myös eläkeläiset sekä johtavassa asemassa tai itsenäisinä yrittäjinä toimivat. Vähiten uskollisia puoluekannassaan oli vihreillä ja demareilla.

– Vihreillä tämä on nähtävissä tutkimuksesta toiseen, mikä johtuu nuoremmasta kannattajakunnasta, jossa on enemmän liikkuvia äänestäjiä eli selittyy pitkälti iällä.

– Demareilta ei löydy oikeastaan muuta syytä kuin koronan tuoman epävarmuuden äänestämiseen ylipäätään. Demareilla on keskimääräistä enemmän eläkeläisiä ja yli 70-vuotiaita kannattajia. Yleensä mitä vanhempi vastaaja, sen varmempi on puoluekannastaan, niin tämä tulos tuo sdp:n osalta ristiriidan. Vanhemmissa vastaajissa näkyy koronan tuoma epävarmuus äänestämiseen ylipäänsä, ei niinkään puolueeseen liittyvää.

– Tällainen ilmiö ei ole aiemmin toistunut, vaan tulee kiertäen ja on koronan tuomaa epävarmuutta äänestämisen mahdollisuudesta.

Tutkimuksen mukaan noin joka toinen, eli 54 prosenttia, pitää äänestämistään vuoden 2021 kuntavaaleissa täysin varmana ja noin joka kolmas, eli 30 prosenttia melko varmana.

Varmimpia äänestämisestään ovat rkp:n ja keskustan kannattajat.

Heikointa äänestysvarmuus on alle 30-vuotiaiden keskuudessa. Varminta äänestäminen ammattiaseman kautta tarkasteltuna on ylempien toimihenkilöiden sekä johtavassa asemassa tai itsenäisenä yrittäjänä toimivien keskuudessa.

Epävarmimpia äänestämisestään ovat työntekijät ja opiskelijat. Äänestysvarmuus kasvaa suurempiin tuloluokkiin mentäessä.

Tutkimustulos toistaa aiempia tutkimuksia siinä, että äänestämisestään ja puoluekannastaan varmimpia ovat hyvätuloiset ja iäkkäämmät.

Tutkimuksen tehnyt Tietoykkönen kuuluu samaan Mediatalo Keskisuomalainen -konserniin kuin ESM.