Malin ja Grönman kokoomuksen ehdokkaiksi – puolueella Porvoossa 44 nimeä koossa

Yrittäjä Pekka Malin pyrkii takaisin Porvoon kaupunginvaltuustoon kesäkuun vaaleissa. Pitkän linjan yrittäjävaltuutettu Jarmo Grönman koettaa uusia paikkansa valtuus Arkisto / Lotta Åberg

Porvoon kokoomuksen hallitus nimesi maanantaina kahdeksan uutta ehdokasta kuntavaaleihin. Yhdistyksen tiedotteen mukaan ehdokaslistalla on nyt 44 nimeä. Kokoomus on saanut kaikki istuvat valtuutetut mukaan pyrkimään jatkokaudelle.

Uusien ehdokkaiden joukossa on yrittäjä Pekka Malin, joka toimi kaupunginvaltuutettuna kaksi kautta 2009–17. Malinin ensimmäiseen kauteen osui hänen yrityksensä Petokaivin Oy:n kaatanut Kulloon motocross-rataan liittynyt ympäristörikostutkinta, josta hän lopulta sai käräjäoikeudessa 80 päivän ehdollisen vankeusrangaistuksen.

Mukaan on lähtenyt myös vuodesta 2001 valtuustossa vaikuttanut Jarmo Grönman. Grönman ryhtyi ravintola- ja kiinteistöbisneksiensä ohessa pyörittämään Tarkkisten kioskia vuodenvaihteessa.

Muita uusia ehdokkaita ovat asiakasjohtaja Juha Aaltonen, valokuvaaja, markkinointivastaava Heli Arola, insinööri, johtaja Tom Blomqvist, toimitusjohtaja, terveydenhoitaja Piia Malmberg, siviilikriisinhallinnan erityisasiantuntija Matti Raatikainen ja yrittäjä Linda Sonntag.

Porvoon Kokoomus on julkaissut myös vaaliohjelmansa Porvoo – Mahdollisuuksien kotikaupunki.

Vaaliohjelma on luettavissa tästä.

Lue lisää: Porvoon kokoomuksella nyt 36 koossa – Silja Metsola ja Erkki Naumanen mukaan

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut