Katso isompi kuvaPurkuvaiheessa ja työn alla nojatuoli Huttunen, joka on arkkitehti Erkki Huttusen toimiston käsialaa. Tuoleja löytyy esimerkiksi uudistetusta hotelli Vaakunasta. Johanna Erjonsalo
Katso isompi kuvaVanhassa postilokerikossa langat pysyvät järjestyksessä. Johanna Erjonsalo
Katso isompi kuvaKäsittelyvuoroa odottaa Alvar Aallon suunnittelema nojatuoli numero 400, joka tunnetaan myös nimellä Tankki. Johanna Erjonsalo
Verhoilijamestari Annina Pudas on huomannut, että ihmiset ovat aiempaa kiinnostuneempia kiertotaloudesta ja ekologisuudesta. Se näkyy myös siinä, että vanhoja huonekaluja halutaan kunnostaa.
– Ihmiset ovat ympäristötietoisempia kuin vaikkapa viisi vuotta sitten. Myös materiaalitietoisuus on lisääntynyt. Kankaalta halutaan kestävyyttä ja kuiduista tiedetään paljon, Pudas toteaa.
Ajatus ehjän huonekalun pois heittämisestä ja uuden ostamisesta tilalle herättää monessa huonoa omatuntoa.
– Jos esimerkiksi sohva on muuten hyvässä kunnossa, mutta kankaat ovat kuluneet, niin kankaat voi vaihtaa.
Pudas käyttää sanaparia fast furniture kuvaamaan lastulevystä mahdollisimman edullisesti valmistettuja huonekaluja, joiden ostopäätös tehdään usein pikaisesti.
Biedermeier-tyylinen sohva 1930-luvulta odottaa käsittelyä istuimessa olevan reiän takia. Johanna Erjonsalo
Vanhalla huonekalulla on aina jokin tarina taustalla.
– Monella keski-ikäisellä on sellainen tilanne, että omaa kotia on sisutettu fast furniturella. Sitten jos joutuu tyhjentämään omien vanhempiensa tai isovanhempiensa kotia, niin sieltä löytyy hyvistä materiaaleista laadukkaasti tehtyjä vanhoja huonekaluja.
– Sitten ehkä hankkiudutaan eroon fast furnituresta ja otetaan tilalle vanhaa, jota voi kunnostaa vastaamaan omaa makua.
– Usein rungot ja puutyön laatu ovat vanhoissa huonekaluissa ihan muuta kuin nykyään.
Verhoilu ei suinkaan tarkoita pelkästään päällyskankaan uusimista.
– Kun huonekalun vie verhoilijalle, voi vaikuttaa sen mukavuuteen. Käyttömukavuutta voidaan räätälöidä. Minulla on nyt työn alla kaksi vanhemmalle pariskunnalle kuuluvaa Artekin tuolia, jotka ovat matalia. Korotan hieman istuinta, jolloin tuolista on helpompi nousta ylös, Pudas kertoo esimerkkinä.
Huonekalun uudistaminen on käsityötä, jolloin se myös maksaa.
– Sitä ei voi verrata massatuotetun huonekalun hintaan.
– Monesti suurin työ on huonekalun sisällä, jonne asiakas ei näe, jos esimerkiksi jousitus joudutaan uusimaan.
Suomen verhoilijamestarien liitto on tehnyt kansalaisaloitteen kotitalousvähennyksen laajentamisesta koskemaan huonekalujen kunnostusta. Aloitteeseen kerätään parhaillaan allekirjoituksia.
Annina Pudas on rakentanut työverstaan vanhaan navettaan. Työn alla Artekin nojatuoli. Johanna Erjonsalo
Pudas toteaa, että verhoilijalle voi lähettää sähköpostilla valokuvan huonekalusta, jolloin tämä voi antaa suuntaa antavan tarjouksen.
– Kuvan perusteella voi aika hyvin arvioida kangasmenekin ja työmäärän.
Some tarjoaa mahdollisuuden kurkistaa ihmisten koteihin.
– Moni on huomannut, että esimerkiksi bloggareiden kodit on tehty tietyn muotin mukaan. Samat valaisimet, sohvapöydät ja divaanisohvat löytyvät monista kodeista. Se on ehkä saanut aikaan sen, että halutaan jotain erilaista – yksilöllisempää ja persoonallisempaa.
Annina Pudas on saanut juuri valmiiksi London-nojatuolin. Tuoli on Bomanin tehtaan tuotantoa 1940-luvulta. Johanna Erjonsalo
– Sitä voi hakea vanhalla huonekalulla, vaikka sisustus muuten olisi moderni. Vanhalla huonekalulla on aina jokin tarina taustalla, oli se sitten peritty tai löydetty kirpputorilta tai kaatopaikalta, Pudas toteaa.
Hän huomauttaa, että koti, jossa on kerroksellisuutta eri vuosikymmeniltä, on ajattomampi kuin sellainen, jossa on tietyn vuosikymmenen leima.
– Aika ajaa melko nopeasti sellaisen ohi.
Verhoilijamestari kertoo tulevansa hyvälle mielelle, kun huonekalu entisöimisen ansiosta löytää paikan jonkun kotona.
– Eikä se jää pölyttymään vintille. Siitä tulee hyvä fiilis.