Rokotusaika lähestyi, mutta parkkipaikkaa ei löytynyt – Pysäköinninvalvonta: "Kuljettaja ottaa tietoisen riskin"

Tavallisena perjantai-iltapäivänä Näsin terveysaseman parkkipaikalla oli runsaasti vapaita ruutuja. Outi Paappanen

Outi Paappanen

Iäkäs henkilö oli jättänyt viime viikolla autonsa sakkopaikalle tullessaan Näsin terveysasemalle hakemaan itselleen koronarokotetta. Käynti ei kestänyt kauan, mutta henkilön palattua autolleen, tuulilasissa odotti 60 euron sakko. Se tietenkin harmitti.

– Henkilö harmitteli minulle, että oli etsinyt terveyskeskuksella pysäköintipaikkaa sellaista kuitenkaan löytämättä. Varattu rokotusaika lähestyi, joten hän oli sitten pysäköinyt autonsa paikkaan, jossa se ei ollut kenenkään tiellä, mutta sitä ei oltu merkitty pysäköintipaikaksi. Palatessaan häntä odotti sakko. Kyllä kaupungin pitäisi varmistaa, että terveyskeskukselta löytyy riittävästi pysäköintitilaa. Minun mielestäni sakottaminen terveyskeskuksella pitäisi kokonaan kieltää, kun ihmiset hakevat rokotteita, yksityistä lääkäriasemaa Porvoon keskustassa pyörittävä lääkäri Bernhard Edgren puhisee.

– Niinhän se on, että pysäköintivirheestä sakotetaan. Jättäessään auton sakkopaikalle, kuljettaja ottaa tietoisen riskin, Porvoon kaupungin pysäköinninhoitaja Tom Bergström toteaa.

Terveyskeskuksen alapuolella on kolmen ja neljän tunnin maksuttomia kiekkopaikkoja. Lisäksi Strömborska skolanin puolella on maksutonta ja aikarajoittamatonta pysäköintitilaa.

Terveyskeskuksen alueella on Bergströmin mukaan yli 80 asiakaspysäköintipaikkaa. Viime aikoina sieltä on poistettu runsaasti henkilökunnan pysäköintipaikkoja. Terveyskeskuksen pääsisäänkäynnin edessä ei saa pysäköidä edes lyhytaikaisesti, sillä se on varattu invapaikoiksi.

– Klassinen selityshän on, että: ”Olin vain kymmenen minuuttia.” Ilman invapysäköintitunnusta pääoven eteen ei saa pysäköidä, Bergström sanoo.

Klassinen selitys on, että olin vain kymmenen minuuttia.

Pysäköinninhoitaja Tom Bergström

Onko ylipäätään oikein sakottaa terveyskeskukseen tulevia ihmisiä, jos vapaata pysäköintipaikkaa ei tahdo löytyä?

– En ole saanut sellaista viestiä, että pysäköintialue olisi toistuvasti ääriään myöten täynnä. Terveyskeskus ja kaupungin tilapalvelut huolehtivat alueen liikennemerkistöstä ja ovat pyytäneet meitä valvomaan alueen pysäköintiä. Valvonnan ansiosta pysäköinnin kierto toimii, Bergström sanoo.

Tavallisena perjantaiaamuna parkkipaikalla ei näy ruuhkaa. Tyhjiä ruutuja on runsaasti. Autoja tulee ja menee. Tilanne oli sama myös iltapäivällä. Muutama terveyskeskukseen autolla saapuva henkilö huikkaa, että tilaa löytyy yleensä hyvin.

Toki ahtautta ja yllättäviä ruuhkahuippuja voi esiintyä, jolloin parkkipaikan etsintään on hyvä varata riittävästi aikaa tai pyytää jotakuta läheistä kuskiksi.

Näsin terveysasemalle koronarokotukseen saapuvia ohjeistetaan kuitenkin tulemaan paikalle aikaisintaan kymmenen minuuttia ennen sovittua aikaa, jotta terveyskeskuksen käytäville ei synny tarpeetonta ruuhkaa.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut