Maaliskuussa Porvoossa on kertynyt nyt 144 koronavirustartuntaa

Tartuntaluvut ovat olleet Porvoossa maaliskuussa korkealla tasolla. Toisaalta koronarokotukset etenevät. Arkisto/Outi Paappanen

Uusia koronavirustartuntoja oli perjantaina iltapäivään mennessä varmistunut Porvoossa neljä. Torstaina uusia tartuntoja oli lopulta viisi.

Tällä viikolla uusia tartuntoja on nyt vahvistettu yhteensä 29. Sote-johtaja Ann-Sofie Silvennoisen luonnehtii määrää korkeaksi.

– Viikon aikana on tartunnalle altistuneita ollut vähemmän, vaikka luvut muuten ovat huonot, hän huomauttaa.

Maaliskuun aikana uusia koronatartuntoja on varmistunut jo 144. Se on paljon, sillä tammikuussa tartuntoja oli 64 ja helmikuussa 60.

Ajanvaraus koronavirusrokotukseen avataan nyt myös perusterveille 65–69-vuotiaille. Kaikki tähän ikäryhmään kuuluvat rokotetaan Astra Zenecan rokotteella.

Riskiryhmiin 1 ja 2 kuuluvien 65–69-vuotiaiden sähköinen ajanvaraus avataan maanantaina 29. maaliskuuta kello 10 ja muiden samanikäisten ajanvaraus avataan keskiviikkona 31. maaliskuuta kello 10.

Alaikäraja rokotukseen on syntymäpäivä, ei syntymävuosi.

Alle 65-vuotiaiden riskiryhmiin 1 ja 2 kuuluvien rokotusajat on peruttu, koska Astra Zenecan rokotetta annetaan nyt vain 65–69-vuotiaille. Vielä ei ole tiedossa, milloin rokotukset jatkuvat. Kaupungin tiedotteen mukaan myös ne, joilla oli jo rokotusaika varattuna, varaavat itselleen sopivan ajan uudelleen myöhemmin.

Ne 65–69-vuotiaat, joiden rokotusaika peruttiin, ovat saaneet tai saavat uuden rokotusajan tekstiviestitse.

– Valitettavasti emme voi lähettää uusia aikoja tekstiviestitse kaikille, koska peruttuja aikoja on lähes 1000. Tekstiviestit lähetetään yksitellen, ja todennäköisyys, että uusi ajankohta sopii työikäisille, on pieni. Tiedotamme aina, kun rokotusaikoja avataan varattavaksi, kehittämisjohtaja Katja Blomberg kertoo.

– Pahoittelemme jatkuvia muutoksia, mutta on tärkeää, että seuraamme kansallisia linjauksia ja toimimme niiden mukaan. Rokotukset etenevät koko ajan, ja jokainen saa rokotteen vuorollaan, johtava lääkäri Kati Liukko sanoo.

Ensimmäiset Astra Zenecan tehosterokotteet on varattu toukokuulle. Niiden toteutumisesta tiedotetaan lähempänä.

Lisäksi kaupunki kannustaa kaikkia 70-vuotiaita ja sitä vanhempia hakeutumaan koronarokotuksiin. Kaupungin tiedotteen mukaan heille on tällä hetkellä hyvin rokotusaikoja tarjolla.

Tänä vuonna 70 vuotta täyttävät ja sitä vanhemmat saavat Pfizer Biontechin koronavirusrokotteen.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on antanut sosiaali- ja terveysministeriölle (STM) lausuntonsa koronarokotusten mahdollisesta kohdentamisesta alueellisesti.

THL arvioi, että koronarokotusten kohdentaminen alueellisesti epidemiatilanteen perusteella on toteutettavissa.

Malli vähentäisi jonkin verran tehohoidon tarvetta, mutta ei hillitsisi merkittävästi epidemian etenemistä.

THL korostaa, että ikääntyneiden, riskiryhmien ja alttiina olevan väestön rokotusten edistyminen on ensisijaista.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut