Aurinko kutsuu Camilla Koskivaaran vuoristokylään Espanjassa

Elämänmuutos: Työvuodet jättivät haaveen palata eläkepäivinä Aurinkorannikolle.

Askolalainen eläkeläinen Camilla Koskivaara, 56, erosi luottamustehtävistään kunnanvaltuustosta, on myynyt suurimman osan tavaroistaan pois ja pakannut loput muuttaakseen huhtikuun alussa Espanjan Alicanteen. Sinne vanhojen ystävien luokse hän aikoo jäädä määräämättömäksi ajaksi.

– Laitoin oman hyvinvointini etusijalle. Ei minulla ole syytä jäädä tänne asumaan, mutta tulen toki käymään! Tuleehan se ikävä ajoittain. Kolme lastani ja lapsenlapset jäävät Tuusulaan ja Vantaalle. He odottavat jo, koska pääsevät käymään siellä luonani, Koskivaara sanoo.

Askolalaisen lähtöpäätös syntyi yhteensattumien seurauksena. MS-taudin harvinaisempaa muotoa sairastava Koskivaara pystyy jonkin verran kävelemään, mutta liikkuu pidemmät matkat invamopolla.

Talviaikaan hän viettää paljon aikaa sisätiloissa tai kulkee harvat asioinnit taksilla.

– Nyt loppuivat nekin kerrat päästä kodista minnekään, kun Kela vei mahdollisuuden päästä tarvitsemaani kuntoutukseen, Koskivaara kertoo.

– Olen käynyt kymmenen vuotta kerran viikossa kuntoutuksessa Mäkelänrinteen uintikeskuksessa ja fysioterapiassa MS-talossa. Kela kilpailutti palveluntarjoajansa, enkä päässyt enää siihen turvalliseen huolenpitoon, missä olin ollut. Valinnanvapaus ei siis toteutunut kohdallani.

Koskivaaran sairauteen liittyy väsymys, keskittymisvaikeudet ja kävelyvaikeudet. Hän tarvitsee lisäksi katetria, mikä tuo liikkumiselle haasteita. Kauas kotoa ei tee mieli lähteä, vaikka pääsisi.

– En halua enää tulehduskierteeseen, jollaisessa olin yhden vuoden.

Lääkitys pitää etenevän taudin aloillaan, mutta kunnon romahtaessa sairaus voi viedä petiin.

– Sitä en todellakaan halua, jos vaan jotenkin voin asiaan vaikuttaa.

Tutun ja turvallisen kuntoutuksen pois ottaminen oli leskelle musertava pettymys.

– Sanoin puhelimessa Espanjan kavereille, että pitäisi varmaan muuttaa sinne lämpimään, että voisin edes vähän kävellä kotikadulla pelkäämättä liukastumista ja kulkea edes joitakin matkoja itsenäisesti invamopolla. Siitä se ajatus sitten lähti.

Camilla Koskivaara on syntyään sipoolainen, mutta hän on asunut myös Vantaalla ja Helsingissä. Markkinointimerkonomi oli töissä patenttitoimiston tavaramerkkiosastolla vuonna 2000, jolloin hän ryhtyi opiskelemaan EU-tietoutta.

Seuraavana vuonna toimelias ja perheellinen uranainen haki töihin Alicanteen ja lähti sinne yhdessä miehensä kanssa. Työyhteisössä patenttivirastossa oli työntekijöitä kaikista EU-maista.

– Ne kolme vuotta olivat elämäni parasta aikaa!

Espanjassa vietettiin myös pariskunnan häitä vuonna 2002. Aviomies menehtyi yllättäen pari vuotta sitten. Leski muuttaa nyt Jijonan vuoristokylään apartemento-tyyppiseen omakotitaloon, jonka omistajat olivat aikanaan miehen työnantajia.

Askolaan tavaramerkkiasiamies päätyi kuitenkin Espanjassa asuttujen kolmen vuoden aikana.

– Ostin Askolasta kesämökin, että on paikka, minne tulla lomalla Suomessa, koska elokuut ovat Espanjassa todella kuumia. Nyt olen ollut jo kymmenen vuotta työkyvyttömyyseläkkeellä MS-taudin vuoksi, Camilla Koskivaara kertoo.

Espanjaan muuttaminen oli ollut hänen ja edesmenneen aviomiehen yhteinen haave, mutta elämässä ei aina käy niin onnellisesti, kuten on suunnitellut.

– Meillä oli yhteinen haave, että kunhan molemmat ollaan eläkkeellä, niin muutetaan yhdessä Espanjaan. Siellä kun pärjääkin puolet halvemmalla kuin täällä, minulla on suhteellisen hyvä kielitaito ja espanjalainen rennompi elämäntyyli, auttamisen halu ja hymyilevät ihmiset vetävät puoleensa, Koskivaara maalailee.

Kalenteriin on nyt merkattu lentopäiväksi lauantaina 3. huhtikuuta Helsingistä Amsterdamin kautta Alicanteen, josta matka jatkuu 20 kilometriä vuoristokylään.

– Siellä on aurinko ja vanhat ystävät, joiden kanssa on pidetty yhteyttä nämä vuodet. Askolassa on ollut hyvä asua ja luottamustehtäviin mukaan lähteminen yhdeksi kaudeksi oli hyvä oppitunti.

Luottamushenkilönä Koskivaara teki pari aloitettakin, joista esteettömän luontopolun toteutumatta jääminen vammaisille, iäkkäille ja äideille lastenvaunuineen jää häntä harmittamaan.

Varasuunnitelmia askolalaisella ei ole sen suhteen, että matkaavatko sähkömopo, neljä muuttolaatikkoa ja kaksi matkalaukkua joskus vielä takaisin Suomeen.

– Aion hakea Espanjassa pitkäaikaisen viiden vuoden oleskeluluvan. Toivon, ettei kunto mene huonoksi, mutta hyvää hoitoa saan tarvittaessa sielläkin.

Mainos: Uusimaa

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut