Lähes 11 000 porvoolaista saanut koronarokotuksen – uusia tartuntoja viisi tiistaina

Vanhimpien ikäryhmien koronarokotukset ovat edenneet Porvoossa hyvin. Arkisto/Outi Paappanen

Marita itävuori

Porvoolaisista jo 21 prosenttia on saanut koronarokotteen ensimmäisen annoksen. Tiistaiaamupäivän tilaston mukaan rokotettuja oli yhteensä 10 711.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä asukkaista ensimmäisen annoksen on saanut nyt 15,6 prosenttia.

Uusia koronatartuntoja varmistui Porvoossa tiistaina viisi.

Yli 80-vuotiaista porvoolaisista vähintään ensimmäisen rokoteannoksen on saanut 87,8 prosenttia. Ikäryhmässä 75-79 -vuotiaat prosenttiluku oli 82,4 ja 70-74 -vuotiaissa 82,9.

65-69 -vuotiaista rokotettuja on 35,8 ja 60-64 -vuotiaista 17,4 prosenttia.

55-59 -vuotiaista rokotteen on saanut 17,0 ja 50-54 -vuotiaista 14,0 prosenttia. 45-49 -vuotiaista on rokotettu 9,1 prosenttia.

Kaupungin sosiaali- ja terveysjohtaja Ann-Sofie Silvennoisen mukaan tavoitteena on, että kaikki yli 70-vuotiaat porvoolaiset saadaan rokotettua huhtikuun puoliväliin mennessä.

Nopeimmin rokotettujen osuus on noussut 70-74 -vuotiaiden ikäryhmässä. Viikossa rokotettujen osuus on kohonnut noin 50 prosentista lähes 83 prosenttiin.

– Jos tavoittelemme sitä, että yli 70-vuotiaat on saatu rokotettua huhtikuun puoliväliin mennessä, niin Porvoossa pärjätään ihan hyvin.

Tällä viikolla rokotusaikoja on Porvoossa tarjolla yli 2 000. Viime viikolla rokotettiin noin 2 700 ihmistä.

– Kyllä tämä nyt ihan mukavasti etenee kun vertaa esimerkiksi helmikuuhun, jolloin jouduttiin kertomaan ei-oo:ta.

Silvennoinen ei vielä tässä vaiheessa lähde ennakoimaan, milloin Porvoossa päästään rokottamaan työikäisiä kaupunkilaisia.

Tartunnat ovat kääntyneet Porvoossa hienoiseen laskuun. Viime viikon ilmaantuvuusluku oli 124,7 eli hieman alempi kuin edeltäneellä viikolla. Koronatestejä tehtiin viime viikolla 1 184. Tartunnanlähde jäljitettiin runsaassa 85 prosentissa.

– Meillä oli aika paljon tartuntoja pääsiäisen aikaan, mutta sen jälkeen oli hieman rauhallisempaa.

THL:n valtakunnallisten lukujen mukaan tautitapaukset ovat jonkin verran vähentyneet. Tapausten väheneminen ei kuitenkaan näy vielä samalla tavalla Porvoossa, ainakaan vielä.

– Tietenkin toivomme, että se alkaa näkyä tämän viikon aikana, mutta vielä on liian aikaista sanoa.

Silvennoinen arvioi, että Porvoossa tullaan tautitapauksissa aina jonkin verran jäljessä pääkaupunkiseutuun verrattuna, olivat tapaukset sitten lisääntymässä tai vähenemässä.

Kehitys näkyi esimerkiksi silloin, kun pääkaupunkiseudulla alkoi esiintyä virusmuunnosta.

– Kyllähän se tännekin tuli. Nyt tiedämme, että meillä koronapositiivisista testituloksista 80 prosenttia on brittivarianttia.

Eteläafrikkalaista muuntovirusta ei ole Silvennoisen mukaan Porvoossa tähän mennessä havaittu.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut