Abit olivat erityisen vastuullisia kirjoitusten lähestyessä – ”Koronan takia ei kenenkään valmistuminen lykkääntynyt”

Lukiot: Yo-kirjoituksista selvittiin ilman sairastumisia ja teknisiä ongelmia.

Yo-kirjoitukset menivät Porvoossa hyvin. Kuvituskuva. Arkisto/Tiina Tynkkynen-Hieta

Anniina Virtanen

Porvoon lukioiden ylioppilaskirjoituksista selvittiin ilman ruhjeita. Keskiviikkona oli viimeinen koepäivä, jolloin kirjoitettiin saamen äidinkielen koe.

Linnankosken ja Askolan lukioista sekä Borgå Gymnasiumista kerrotaan, että kirjoitukset menivät hyvin ilman teknisiä ongelmia ja koronakaranteeneja.

– Kukaan abeista ei ollut kipeä eikä karanteenissa. Koronan takia ei kenenkään valmistuminen lykkääntynyt, Bogyn apulaisrehtori Anna-Lena Juslin sanoo.

Linnankosken lukion rehtorin Kaisa Ryöpyn mukaan vain kaksi opiskelijaa jäivät yksistä kokeista pois varmuuden vuoksi, kun lähipiirissä oli ollut flunssaa. Kyseessä ei kuitenkaan olleet pakolliset kokeet.

– Olimme varautuneet koronan varalta. Sisäänkäynnit olimme porrastaneet ja lisäksi YTL oli jo lisännyt koepäiviä, jolloin sisällä olevien oppilaiden määrä väheni, Ryöppy kertoo.

Suurimpina koepäivinä kahden koetilan sijaan otettiin käyttöön kolmaskin tila.

Meillä on vastuullisia abiturientteja.

Kaisa Ryöppy

– Näin salissa oli väljempää. Opiskelijat käyttivät maskeja ja olivat myöskin terveinä paikalla.

Lue myös: Kirjoitusten kiivain viikko alkoi myös Linnankosken lukiossa, abiturienttien katsee ovat jo tulevissa aineissa ja opinnoissa – "Nyt on tehty, minkä olen pystynyt"

Linnankosken lukiossa kirjoitettiin yhteensä 902 koetta aikuislinjalaiset mukaan lukien. Äidinkielessä oli eniten kirjoittajia, yhteensä 203 kirjoittajaa. Silti karanteeneilta vältyttiin.

– Opiskelijat halusivat pelata varman päälle. Heille on annettava iso kiitos siitä, etteivät ole riskeeranneet mitään ennen kokeita ja näin pysyivät terveinä, jotta pääsivät kokeisiin, Kaisa Ryöppy sanoo.

Ryöppy kertoo, että myös perheissä on puhuttu paljon asiasta.

– Meillä on vastuullisia abiturientteja, hän toteaa.

Abiturientit olivat tammikuussa neljä viikkoa lähiopetuksessa, jonka jälkeen he vetäytyivät lukulomille. Joulukuun alusta alkaen he olivat olleet etänä.

– Se oli todella hyvä, että he pääsivät olemaan viimeisestä jaksosta viimeiset viikot lähiopetuksessa, Ryöppy kiittelee.

Linnankosken lukiossa oli varauduttu lisätiloilla, jos pieni määrä opiskelijoita olisi ollut lääkärin määräämässä karanteenissa. Isolle joukolle karanteenilaisia tilojen järjestäminen ei olisi ollut mahdollista.

– Olisimme järjestäneet erillisen koetilan karanteenilaiselle vain, jos kyseessä olisi ollut keväällä valmistuva opiskelija, Ryöppy kertoo.

Askolassa karanteenilaisiin oli myös varauduttu.

– Meillä oli varasuunnitelma, jos karanteenissa olevia olisi ollut. Tällaiselle henkilölle oltaisiin pystytty järjestämään erillinen tila. Valvojana olisi ollut minä tai tarvittaessa olisimme saaneet toisenkin valvojan, jos olisi ollut useampi tapaus, Askolan lukion rehtori Pekka Hurskainen sanoo.

Askolan lukiossa ylioppilaskirjoituksiin osallistui 50 opiskelijaa. Borgå Gymnasiumissa kirjoitti 109.

Lue myös: Ylioppilaskokeet alkoivat turvajärjestelyjen sävyttäminä

Penkkareiden kohtaloa ei vielä tiedetä. Normaalisti penkkarit on järjestetty kaksi viikkoa ennen hiihtolomaa 11. helmikuuta.

– Kaupunki ei ole vielä päättänyt sitäkään, että miten ensi viikolla jatketaan, Kaisa Ryöppy sanoo.

Esimerkiksi Helsingissä perinteiset penkkarit on peruttu kokonaan.

– Penkkareista emme ole puhuneet sen enempää. Ne ovat muutenkin pääasiassa opiskelijoiden järjestämät, ja tiedän, että heillä on ollut paljon muuta puuhaa, eli he ovat valmistautuneet kirjoituksiin, hän jatkaa.

Sen sijaan vanhojen tanssit pyritään järjestämään keskiviikkona 12. toukokuuta.

Lue myös: Yo-kokeisiin osallistuvien koronatestit käsitellään nopeasti, lupaa Hus – Näin karanteenissa olevien abiturienttien tulisi toimia

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut