Rokotusaikoja vapaana vielä perjantaille Porvoossa, Pfizerin rokotteet menossa vanhaksi – Astra Zenecan rokotteesta on tullut kyselyjä

Koronarokotukseen on vielä vapaita aikoja perjantaille Porvoossa. Kuvituskuva. Arkisto/Tanja Kuisma

Koronarokotusaikoja on Porvoossa vielä vapaana Pfizer Biontechin rokotteelle perjantaiksi.

Torstai-iltana vapaana oli vielä noin 130 rokotusaikaa. Rokotteet ovat vanhenemassa viikonvaihteessa, ne eivät säily viikonlopun yli.

Kaupungin sote-johtaja Ann-Sofie Silvennoinen kuitenkin arvioi, että rokotusajat saadaan täytettyä.

Rokote on tarkoitettu yli 70-vuotiaille sekä riskiryhmiin kuuluville alle 65-vuotiaille.

Vapaista rokotusajoista tiedotetaan eri kanavia käyttäen ja varasuunnitelmia voidaan Silvennoisen mukaan ottaa käyttöön.

Muutama viikko sitten vapaita rokotusaikoja oli kolmisen sataa, mutta ne saatiin täyttymään nopeasti.

Silvennoinen arvioi, että yksi syy siihen, että rokotusaikoja ei varata yhtä nopeasti kuin aiemmin on se, että vanhimmat ikäryhmät on jo lähes rokotettu.

Astra Zenecan rokotteen ajat ovat Porvoossa täyttyneet hyvin, vaikka kyselyjä onkin tullut.

Astra Zenecan rokotteen mahdollisesti aiheuttamasta veritulppariskistä käyty keskustelu ei ole Silvennoisen mukaan näkynyt Porvoossa rokotusaikojen peruutuksina. Esimerkiksi viime viikolla kaikki Astra Zenecan rokotusajat täyttyivät. Myös tämän viikon rokotusajat käytettiin ja esimerkiksi ensi maanantain Astra Zenecan rokotusajat on jo kaikki varattu.

– Aikoja ei ole jäänyt käyttämättä. Astra Zenecasta on kyllä tullut yhteydenottoja, Silvennoinen kertoo.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut