Vaarallisen kovaa puhaltava lounaistuuli kaatanut puita itäisellä Uudellamaalla – Myrskylässä myräkkä irrotti kattopeltiä

Etelän ja lounaan välinen navakka tuuli kaatoi puita muun muassa Porvoon seudulla perjantai-iltana. Kuvituskuva Marita Itävuori

Itä-Uudenmaan pelastuslaitos oli saanut perjantai-iltana kello 20 mennessä seitsemän tehtävää kovan etelän ja lounaan välisen tuulen takia.

Myrsky repi puita tielle ja linjoille yön aikana – Lapinjärvellä kattopellit lähtivät lentoon

Kuudessa tapauksessa vahinkoa aiheutti kaatunut puu. Lisäksi Myrskylässä Koskenkyläntien varrella tuuli oli irrotellut kattopeltiä.

Tuuli aiheutti vahinkoa Porvoossa, Sipoossa, Myrskylässä ja Loviisassa.

Lounaistuuli puhalsi itäisellä Uudellamaalla perjantai-iltana 19 metriä sekunnissa. Ilmatieteen laitos antoi myös aallokkovaroituksen.

Ilmatieteen laitos ennusti tuulen nopeuden yltävän illan aikana puuskissa 20 metriin sekunnissa. Ennuste ulottuu kello 23 saakka. Tuulen ennustettiin kaatavan yksittäisiä puita laajalla alueella ja aiheuttavan lyhyitä sähkökatkoja koko Uudenmaan alueella.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut