Kalastusta vain erityisluvalla – Porvoonjoen kolmen kuhan sääntö astui taas voimaan

Porvoonjoesta Sikosaaren ja vanhan sillan välillä näyttää nyt tulevan pysyvästi erityislupa-alue kalastajille. Jigiä keskiviikkona jokirannassa heitellyt porvoolainen Taisto Sulin pitää kalastusrajoituksia hyvinä, mutta kaupungin omaa lupamaksua rahastuksena. Samu Karvala

Samu Karvala

Uudenmaan ely-keskus on viimevuotiseen tapaan päättänyt määrätä Porvoonjoelle kalastuksen erityislupa-alueen. Alue ulottuu vanhalta sillalta Sikosaaren kivilaiturin kohdalle.

Päätös tarkoittaa, ettei kyseisellä alueella saa pilkkiä tai heitellä vieheitä ilman erityislupaa. Maksutonta on vain mato-onginta.

Lupa on hankittava Porvoon kaupungilta ja siihen liittyy tiettyjä rajoituksia ja ehtoja. Esimerkiksi saalismäärä saa olla enintään kolme kuhaa / vuorokausi / henkilö ja enintään yksi taimen tai lohi / vuorokausi / henkilö. Uutena rajoituksena on rokastamisen eli kalan suun ulkopuolelta tartuttamisen kielto.

Erityisluvalla kerättyjä rahoja käytetään arvokalojen istutukseen ja kalastuksen valvontaan.

Porvoonjoen erityisalueelle myytiin viime vuonna verkkokaupassa yli 500 lupaa.

Luvat ovat henkilökohtaisia, mutta niiden kokonaismäärää ei ole rajoitettu.

Päätös on toistaiseksi voimassaoleva.

Porvoon kaupungin liikuntapaikkamestari Pasi Liitiäinen kertoo, että ely-keskuksen päätös astui voimaan samantien. Kaupunki on aloittanut lupien myynnin palvelupiste Kompassissa ja tiedotteita erityislupa-alueesta ollaan tuomassa jokirantaan.

Keskiviikkoiltapäivänä Porvoonjoen uuden luvan osto ei vielä onnistunut kalakortti.com -verkkokaupasta.

Porvoon–Sipoon kalatalousalueen puheenjohtaja Markku Välimäki harmittelee, että päätöksenteko viivästyi kevääseen, vaikka sitä oli toivottu jo vuodenvaihteesta eteenpäin.

– Hyvää sen sijaan on, että tämä päätös on toistaiseksi voimassaoleva, Välimäki toteaa.

Kalastusalueen perusteluiden mukaan kuha hakeutuu syksyisin suurina parvina jokisuihin ja jokiin. Kaikki kalastajat eivät ole noudattaneet voimassa olevia sääntöjä tai hyviä tapoja. Kalakantojen turvaamiseksi rajoitukset ja valvonta ovat tarpeen.

Porvoon jokirannassa keskiviikkona jigiä heitellyt Taisto Sulin pitää erityislupa-alueen rajoituksia kuten enintään kolmen kuhan päiväsaalista järkevinä. Hänen mielestään ne eivät kuitenkaan edellyttäisi erillistä lupamaksua.

– Se tuntuu vähän rahastukselta, Sulin kommentoi.

Tieto

Näin hankit luvan

Porvoonjoen erityislupia voi ostaa kaupungin palvelupiste Kompassista tai nettiosoitteesta www.kalakortti.com.

Luvan hinta: 10 euroa / vuorokausi, 20 euroa / viikko ja 60 euroa / kalenterivuosi (sis. alv 24%)

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut