Porvoon koronatilanne polkee tasaista tahtia paikoillaan

Porvoolaisista 27,7 prosenttia on saanut jo ainakin ensimmäisen koronavirusrokotteen. 123RF

Porvoossa todettiin perjantaina viisi uutta koronavirustartuntaa.

– Nämä ovat yksittäisiä tapauksia, joihin ei liity mitään erityistä, kaupungin sosiaali- ja terveystoimen hallintopäällikkö Salla Paavilainen kertoo.

Paavilainen toteaa tartuntamäärien polkeneen koko viikon ajan paikoillaan. Uusia tartuntoja on todettu päivittäin neljästä seitsemään. Yhteensä kuluneella viikolla on tähän mennessä todettu 28 koronavirustartuntaa, mikä on samassa linjassa edellisviikkojen kanssa. Viime viikolla Porvoossa todettiin yhteensä 28 tartuntaa, edellisviikolla 35.

Kouluissa ja päiväkodeissa todetut tartunnat leimasivat kulunutta viikkoa. Tartuntoja todettiin Stömborgska skolanissa, Peipon koulussa ja Bjurbölen päiväkodissa, joissa altistumisen vuoksi karanteeniin joutui yhteensä yli 80 henkilöä.

Altistumisten määrää yritetään hillitä yhä nuorempiin koululaisiin ulottuvalla maskisuosituksella. Maanantaista alkaen myös neljäs- ja viidesluokkalaiset käyttävät kasvomaskia koulussa. Kun kasvomaskit otetaan käyttöön, koko ryhmä ei enää altistu tartunnalle.

Kasvomaskien tarkoitus on turvata lähiopetusta, sillä karanteeneista aiheutuneet etäopetusjaksot vaikeuttavat sekä opetustyötä että perheiden arkea.

Rokotukset etenevät hyvin ja tällä hetkellä annetaan noin 2500 rokotetta viikossa. 60-vuotta täyttäneiden rokotukset alkoivat torstaina.

– Rokotusajat ovat menneet hyvin. Meillä ei nyt ole ollut vaaraa esimerkiksi rokotteiden vanhentumisesta, Paavilainen sanoo.

Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksen tilaston mukaan porvoolaisista jo 27,7 prosenttia on saanut vähintään ensimmäisen rokotteen koronavirusta vastaan.

Askolalaisista on rokotettu 24,4 prosenttia, loviisalaisista 26 prosenttia ja sipoolaisista 22,4 prosenttia. Lapinjärveläisistä 23,1 prosenttia on saanut rokotteen, myrskyläläisistä 25,1 ja pukkilalaisista 22,7 prosenttia.

THL:n mukaan viimeisten 14 päivän aikana on todettu Askolassa yhdeksän uutta koronavirustartuntaa, Loviisassa kahdeksan ja Sipoossa 26 tartuntaa. Lapinjärvellä on kuluneiden kahden viikon aikana todettu vain yksi tartunta, Pukkilassa ja Myrskylässä uusia tartuntoja ei ole ollut.

THL:n tilastot saattavat päivittyä muutaman päivän viiveellä.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut