Porvoon Vihreille lisää ehdokkaita – kauppias päätti lähteä mukaan kuntavaaleihin

Kauppias Janne Halinen lähti Porvoon Vihreiden ehdokkaaksi. arkisto/Juha Perämäki

Porvoon Vihreät täydensi ehdokaslistaansa, jolta löytyy nyt yhteensä peräti 63 valtuutetuksi pyrkivää porvoolaista.

Lähihoitajaopiskelija Roua Badran valitsi lähteä vihreiden ehdokkaaksi, koska hän näki, että puolueella on juuri ne tavoitteet, joita Suomi tarvitsee. Ehdokkaalle tärkeitä asioita ovat lasten ja nuorten sekä vanhusten hyvinvointi, vanhusten palvelut ja ympäristön tulevaisuuden turvaaminen.

Gammelbackan Nesteen kauppias Janne Halinen perustelee ehdokkaaksi hakeutumistaan keskusteluilla asiakkaidensa kanssa.

– Tyytymättömyyttä on paljon ilmassa ja se tuntuu aika usein kanavoituvan perussuomalaisten kautta. Tälle liikehdinnälle haluan tarjota vaihtoehdon siksi, että haluaisin lasteni kasvavan avoimessa, turvallisessa ja puhtaassa ympäristössä. Yrittäjänä olen jo valmiiksi mukana tekemässä yhteiskuntaa, joten siksikin tämä tuntui luontevalta, Halinen sanoo.

Roua Badranin ja Janne Halisen lisäksi uusia ehdokkaita ovat tanssinopettaja Emmi Hahto, opiskelija Aino Pajari sekä toimintaterapeutti, yrittäjä Sari Saariaho-Uusimäki.

Porvoon kuntavaaleissa eniten ehdokkaita nyt Vihreillä

Vaalikoneella on näissä kuntavaaleissa aiempaa suurempi merkitys –  Porvoossa kokoomuksen ja vihreiden ehdokkaat ovat olleet aktiivisia

Yrittäjät ovat usein varovaisia pyrkimään politiikkaan päättäjiksi – kauppias Jani Heinänen kertoo, miksi hän valitsi toisin

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut