Nukketeatteripalkinto porvoolaiselle pitkän linjan taiteilijalle – Uusin idea päästää nuket ulos ikkunoihin

Porvoolainen Anne Lihavainen on voittanut vuoden 2020 nukketeatteritekopalkinnon. Arkisto / Outi Paappanen

Suomen Unima ry on myöntänyt vuoden 2020 nukketeatteritekopalkinnon Anne Lihavaiselle.

Palkintoperustelujen mukaan porvoolainen taiteilija on esimerkillinen nukketeatterintekijä, innokas ja innostava, sinnikäs ja sopeutuva tekijä myös poikkeusolosuhteissa.

Lihavainen perusti oman Nukketeatteri Ofeliansa 15 vuotta sitten. Hän on työskennellyt lähes 30 vuoden aikana lukuisissa eri produktioissa eri taidetoimijoiden kanssa.

Lihavaisen tuorein idea on Porvoossa viikonloppuna alkava korona-ajan taidetempaus. Lilla Villanin tuottama kiertuenäyttely tulee nähtäville Taidetehtaan ikkunoihin.

– Näyttely on ollut muutaman kuukauden varastossa, mutta halusimme päästää teatterinuket ulos katsojien iloksi.

Nukketeatterinäyttely Miksi mörkö hymyilee? Porvoon Taidetehtaalla 1.5.–30.5. Näyttely on auki yötä päivää.

Lue lisää: Nukketeatteri on mieletön ja arvoituksellinen leikki – taiteilijajuhlavuotta viettävä Anne Lihavainen kannustaa kaikkia tarinan ja fantasian äärelle

Lue lisää: Porvoo palkitsi nukketeatterikonkari Anne Lihavaisen kulttuuripalkinnolla

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut