Kolme uutta koronavirustaruntaa Porvoossa tiistaina – kokonaiskuva herättää kuitenkin toivoa

Koronavirustartuntojen määrässä on päivittäistä vaihtelua Porvoossa. Suunta on kuitenkin laskeva. Kuvituskuva Outi Paappanen

Uusia koronatartuntoja todettiin Porvoossa kolme tiistaina kello 18 mennessä.

– Kokonaiskuva on, että tartunnat ovat laskusuunnassa, mutta päivittäistä vaihtelua on, kaupungin sosiaali- ja terveystoimen hallintopäällikkö Salla Paavilainen kertoi.

Maanantaina tartunnoissa oli kaupungissa nollapäivä. Viime viikolla tartuntoja oli yhteensä 12.

Koronarajoituksia lievennetään Porvoossa 10. toukokuuta alkaen, mikäli epidemiatilanne pysyy hyvänä. Ilmaantuvuusluku on tällä hetkellä 71,3.

Porvoossa ovat edelleen voimassa leviämisvaiheen rajoitukset. Rajoituksia lähdetään purkamaan asteittain ja hallitusti, ettei uusia tartuntaryppäitä pääse syntymään.

Kaupungin johtoryhmä linjasi tiistaina, että kaupungin liikunta- ja harrastustiloja ei vielä avata muille kuin vuonna 2008 ja myöhemmin syntyneille.

Kaupunginjohtaja Jukka-Pekka Ujulan mukaan rajoitusten purkaminen alkaa lapsista ja nuorista, eli seuraavat lievennykset koskevat 12-20 -vuotiaiden harrastuksia.

Aluehallintoviraston määräämä kuuden hengen kokoontumisrajoitus on voimassa 16. toukokuuta asti.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut