Näköislehti ilmestyy myös vapunpäivän jälkeisenä sunnuntaina – Esittelyssä muun muassa kevään trendit kauneudessa ja retkeilyssä

Uusimaa ei ilmesty paperiversiona vapun vuoksi sunnuntaina, mutta vapunpäivän jälkeinen näköislehti ilmestyy verkossa ja sovelluksessa 2.5. Tässä viisi lukuvinkkiä toukokuisen sunnuntai ratoksi:

1. Riippumatot ovat olleet jo muutaman vuoden ajan kuuma retkeilytrendi. Korona-ajan myötä retkeily on suuntautunut yhä enemmän lähialueille. Mitä tapahtuu, kun yhdistetään kaksi trendiä, eli nukutaan riippumatossa ulkosalla kotikaupungissa?

2. Aluksi etätyö lisäsi suomalaisten työviihtyvyyttä, mutta nyt se on alkanut jo turruttaa. Työterveyslaitoksen tutkimus kertoo, että etätyöläisten työhyvinvointi on nyt laskusuunnassa. Kun inhimilliset kontaktit jäävät vähiin, työ muuttuukin yksinäiseksi puurtamiseksi.

3. Kirsi Räikkösestä, 56, piti tulla kirurgi, mutta hän päätyikin muoti- ja alkoholibisnekseen. Nyt hän on H&M:n ja Marimekon kautta päätynyt Lingell & Piispasen toimitusjohtajaksi.

4. Voiko ruokavalio olla ratkaisu mielenterveysongelmiin? Suolistobakteereilla ja mielellä on havaittu olevan yhteys, ja asia on nyt kuuma tutkimuskohde.

5. Kun kasvoista näkyy maskin alta vain puolet, huulipunalla ei ole väliä, mutta silmien pitää näyttää hyvältä. Yhä useampi haluaa nyt laittaa kulmakarvat kauniiksi. Kulmakarvateknikko Jonna Hyppänen on yksi niistä, joiden varauskirja pullistelee.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut