Koivulinnan kesässä mukana seitsemän taiteilijaa – Näyttelykausi Pukkilassa alkaa 2. kesäkuuta

Laura Melkinen nostaa pienet yksityiskohdat esille ja tarkastelun kohteiksi. Galleria Koivulinna

Pittoreskissa Galleria Koivulinnassa järjestetään tänä kesänä tuttuun tapaan kolme eri taidenäyttelyä.

Ensimmäisessä huoneet täyttyvät Satu Laurelin ja Laura Melkisen maalauksista. Laurelin teokset vievät matkalle eksoottisiin maisemiin ja unelmien tuolle puolen. Hän on Vantaalla työskentelevä kuvataiteilija, jolla on ollut useita näyttelyitä Suomessa ja ulkomailla.

Laura Melkinen on kontiolahtelainen kuvataiteilija ja taidemaalari.

– Teokseni ovat kehittyneet pikkuhiljaa ulos perinteisestä taulumuodosta. Tärkeintä maalaamisessa ovat maaliaineen ominaisuudet, valo ja väri, Melkinen kertoo.

Heinäkuun taiteilija on helsinkiläinen Jan Neva. Häntä kiinnostaa vuoropuhelu klassisen taiteen ja nykytaiteen välillä.

Nevaa kiehtoo ikuistaa se, mikä on meille kaunista ja arvokasta. Hän haluaa tuoda teoksissaan esiin ajan armottoman luonteen.

– Lopulta materiaalinen todellisuus hajoaa tomuksi ja kaikki katoaa ajan suureen tuntemattomaan.

Kesän kolmas näyttely esittelee kaksi kuvataiteilijaa ja kaksi lasitaiteilijaa. Helsinkiläisen Maria Mughalin maalaukset kulkevat teeman ”Näe minut” alla.

– Haluan kiinnittää huomiota lasten maailmaan koronapandemian aikana, miten he kokevat tämän.

Espoolainen Marja Maljonen maalaa etupäässä akryyli- ja öljyväreillä. Hänen aihepiirinsä muodostuu useimmiten luonnosta.

Lasitaiteilijat Alma Jantunen ja Johannes Rantasalo on palkittu Ornamon Vuoden käsityöläinen -palkinnolla vuonna 2007 ja Taito-liiton Taito-palkinnolla 2016.

Koivulinnan galleristina jatkaa neljättä vuottaan ruotsinpyhtääläislähtöinen mäntsäläläinen Juha-Pekka Ikäheimo.

Galleria Koivulinnan näyttelyt kesällä 2021: 2.6.–27.6. Satu Laurel & Laura Melkinen, 30.6.–1.8. Jan Neva, 4.8.–29.8. Maria Mughal, Marja Maljonen, Alma Jantunen ja Johannes Rantasalo. Lisätietoa: www.galleriakoivulinna.fi.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut