Porvoossa kaksi uutta tartuntaa, Lapinjärvellä testeistä korona-ajan kovimmat lukemat – rokotusten ajantasainen tilanne selviää vasta alkuviikosta

Kuvituskuva. Tanja Kuisma

Tanja Kuisma

Kaksi porvoolaista sai positiivisen koronavirustestin tuloksen perjantaina. Tilanne on Porvoossa siis rauhoittunut, eikä päiväkodeissa tai kouluissakaan ole nyt ilmennyt tartuntoja.

THL:n koronarokotuskarttaan netissä ei vieläkään ole päivittyneet kaikki Porvoon lukemat ensimmäisen rokotuksen saaneista potilastietojärjestelmän päivitysten vuoksi.

– 34,9 prosenttia siellä lukee, mutta lukema on todellisuudessa paljon suurempi, sosiaali- ja terveysjohtaja Ann-Sofie Silvennoinen sanoo.

Hän ei silti lähde arvuuttelemaan, onko ensimmäisen kerran rokotettuja jo lähellä 40 prosenttia, mikä on Loviisassa on jo ylittynyt – noiden jo vanhentuneiden tietojen mukaan.

Tuorein tilanne nähdään viimeistään maanantaina. Näillä tiedoin Askolassa on ensimmäisen koronarokotteen saaneita 28 prosenttia väestöstä, Pornaisissa 33,7, Pukkilassa 34,1 ja Myrskylässä 35,2 prosenttia. Lapinjärvellä ensimmäisen koronarokotteen on saanut 37 prosenttia asukkaista.

Lapinjärvellä todettiin tällä viikollaperäti kuusi koronatartuntaa eri tartuntaketjuista, mikä on suurin viikon aikana tullut tartuntamäärä koko runsaan vuoden mittaisena korona-aikana Lapinjärvellä. Altistuneita on kymmenen.

Lapinjärven kunta painottaa tiedotteessaan, ettei koronatilanne ole vielä ohitse. Kunnanjohtaja Tiina Heikka kehottaa kuntalaisia vahvasti noudattamaan suosituksia ja rajoituksia, käsihygieniaa, turvavälejä ja käyttämään maskeja.

– On myös hyvä muistaa, että ensimmäinen koronarokote ei anna vielä suojaa koronaa vastaan.

Kunnan johtoryhmä seuraa tilannetta ja kokoontuu tarvittaessa nopeasti tekemään toimenpiteitä.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut