Koronarajoituksia puretaan lisää – lapset ja nuoret pääsevät taas kilpailemaan, aikuisten ulkoharrastukset käynnistyvät, mutta uimahalliin ei vieläkään päästä

Koronarajoituksia puretaan, puistojumpat käynnistyvät 17. toukokuuta. Laura Heino

Porvoon kaupunki tiedotti keskiviikkona jatkavansa asteittaista koronarajoitusten purkamista. Lasten ja nuorten leiri- ja kilpailutoiminta sekä aikuisten ulkona tapahtuva harrastustoiminta, kuten puistojumppa, voivat käynnistyä ensi maanantaista 17. toukokuuta alkaen.

– On kuitenkin hyvä muistaa, että epidemia ei ole vielä ohi. Meidän pitää kesälläkin muistaa turvavälit ja hygieniaohjeet sekä käyttää maskia. Olemme selvinneet hyvin tähän asti, jaksamme vielä vähän lisää, kaupunginjohtaja Jukka-Pekka Ujula sanoo kaupungin tiedotteessa.

Kaupungin johtoryhmä linjasi keskiviikkona, että vuonna 2001 tai myöhemmin syntyneiden lasten ja nuorten kilpailu-, ottelu- ja sarjatoimintaa sallitaan 17. toukokuuta alkaen Uudenmaan alueellisen koronakoordinaatioryhmän päätöksen mukaisesti. Tiedotteen mukaan myös lasten ja nuorten päivä- ja yöleirejä voidaan järjestää.

Kaikessa toiminnassa vaaditaan terveysturvallisuussuunnitelmaa, lisäksi on noudatettava harrastustoiminnan terveysturvallisuusohjeita. Kisojen yleisöä koskevat aluehallintoviraston päätökset yleisötilaisuuksien osanottajamäärästä.

Nuorisopalveluiden alle 20-vuotiaiden toimintaryhmien osanottajamäärä voidaan nostaa nykyisestä viidestä kymmeneen. Osallistujilta edellytetään ennakkoilmoittautumista.

– Nämä päätökset ovat erittäin tärkeitä lasten ja nuorten hyvinvoinnille. Etenkin nuoret ovat kärsineet tästä epidemiatilanteesta kovasti, ja on tärkeää, että voimme aloittaa tilanteen korjaamisen, sivistysjohtaja Sari Gustafsson toteaa tiedotteessa.

Koulujen kevätjuhlat järjestetään viimekeväiseen tapaan omissa luokissa ja lukioiden ylioppilasjuhlat järjestetään abiturienteille ilman yleisöä. Ohjeita juhlien järjestämiseen annetaan ensi viikolla.

HUSin linjauksen mukaisesti yksityistilaisuudet suositellaan rajoitettavaksi enintään kuuteen henkilöön 17. toukokuuta alkaen toistaiseksi. Aiempi suositus oli, ettei yksityistilaisuuksia järjestettäisi lainkaan.

Myös odotetut aikuisten puistojumpat voivat alkaa ensi viikolla, sillä aikuisten ulkona tapahtuva harrastustoiminta katsottiin mahdolliseksi kaupungin hallinnoimilla alueilla. Ulkokenttien pukukopit pidetään kuitenkin vielä suljettuina.

Porvoon kaupungin liikuntapalveluiden puistojumpat järjestetään samoin periaattein kuin viime kesänä. Ensimmäiset jumpat ovat heti maanantaina 17. toukokuuta ja keskiviikkona 19. toukokuuta. Tarkemmat aikataulut kerrotaan perjantaina. Lisäksi ikäihmisten kimppakävelyt käynnistyvät 17. toukokuuta.

Uimahalli avautuu kuitenkin vasta 26. heinäkuuta, mikäli koronavirustilanne sen silloin sallii.

– Uimahalli on touko- ja kesäkuussa koulujen, uimakoulujen ja seurojen käytössä. Uimahallin avaamista on kyselty paljon, mutta uimakoulujen, kesän huoltotauon ja kesälomien vuoksi järkevintä on avata vasta heinäkuun lopussa, Sari Gustafsson sanoo tiedotteessa.

Lisäksi johtoryhmä lievensi Näsin kuntoutusosastojen potilasvierailuohjetta ensi maanantaista alkaen. Potilasta kohden voi olla jatkossa kaksi vierailijaa kerrallaan.

Edelleen korostetaan, että on tärkeää noudattaa hygieniaohjeita ja ilmoittaa vierailusta etukäteen henkilökunnalle.

Näsin alueellisen koronaosaston toiminta päättyy 31. toukokuuta.

Kesän tapahtumia ja kulttuuripalveluiden näyttelytilojen avaamista pohditaan kaupungin tiedotteen mukaan ensi viikolla.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut