Porvoossa rauhallinen koronaviikko

Maskeja kannattaa vielä jaksaa käyttää. Anton Soinne

Kuluneen viikon koronasaldo on Porvoossa varsin hyvä, Positiivisia koronavirustestituloksia on saatu tähän mennessä vain viisi. Perjantaina ei todettu yhtään uutta tartuntaa.

– Tämä on ollut hyvä viikko, iloitsee sosiaali- ja terveysjohtaja Ann-Sofie Silvennoinen.

Edellisellä viikolla tartuntoja todettiin Porvoossa 18, mikä nosti myös jo hyvin laskeneen ilmaantuvuusluvun 45,5:stä 57,4:ään.

Seuraavan kerran luvut tarkistetaan maanantaina, jolloin myös ilmaantuvuusluvusta on lupa odottaa mukavaa, ellei viikonloppu tuo tullessaan yllätyksiä.

Myös Kilpilahden suurseisokki on sujunut koronan suhteen hyvin. Nesteellä on tehty tällä viikolla torstaihin mennessä 5053 koronavirustestiä, joista 13 osoittautui positiivisiksi. Borealiksella testejä tehtiin torstaihin mennessä 807 testiä, joista yksi oli positiivinen. Luvuissa ovat mukana kaikissa kunnissa asuvat ja majoittuvat henkilöt.

Koronavirusrokotukset jatkuvat yhä Porvoossa tehokkaasti. Ensi viikolla aletaan rokottaa 40–44-vuotiaita, joiden ajanvaraus käynnistyi keskiviikkona.

– Aikoja on varattu todella hyvin. Kaiken kaikkiaan työikäiset porvoolaiset ovat olleet todella innokkaita varaamaan aikoja, Silvennoinen kiittelee.

Silvennoinen toivoo, että myös iäkkäimmistä viimeisetkin varaisivat vihdoin rokotusajan.

– Siellä on vielä viimeinen kymmenen prosenttia, jota emme oikein tavoita. Mutta rokotteen ottaminenhan on tietysti vapaaehtoista, hän sanoo.

Rokotusaikoja avataan jatkuvasti lisää sitä mukaa, kun edelliset täyttyvät.

Kuluneiden päivien lämpöaalto on saanut ihmiset liikkeelle sankoin joukoin.

– Se on ymmärrettävää ja totta kai lämmöstä pitää nauttia, kun sitä on. Mutta yritetään jaksaa vielä olla varovaisia ja noudattaa turvaohjeita, Silvennoinen pyytää.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut