Näköislehdessä tänään | 90-luvun laman velat tuli maksettua kahteen kertaan – Kun velkaa kertyy, se pysyy riesana pitkään

Uutiset: Jos lemmikki liikkuu ulkona, sillä lähes takuuvarmasti on joka kesä punkkeja. Punkkien häätöön on tarjolla jos jonkinlaista ainetta, mutta mikä kannattaisi valita? Selvitimme.

Oma raha: Kun velkaa kertyy, se pysyy taakkana pitkään. Ire Leikonniem en parturi-kampaamo joutui 90-luvun laman kouriin ja velkaa kertyi 20 000 euroa. Nyt hän arvelee maksaneensa summan takaisin korko- ja käsittelykulujen takia lähes kaksinkertaisena.

– Sitkeästi olen taistellut ja olen vielä hengissä. Tämä on ollut ahdistavaa, ja se ahdistus on seurannut myös lapsille.

Hyvinvointi: Rosen-terapiaan tutustuminen avasi fysioterapeutti Marjatta Ruotsalai selle uuden maailman.

– Kipu on ystävä, joka kertoo, että kaikki ei ole hyvin. Kun ihmiset alkavat hoidon myötä avautua ja puhua kokemuksistaan, he alkavat silmin nähden parantua. Jos ihminen on kovin sulkeutunut, paraneminen ei pääse alkamaan, sanoo työuraansa lopetteleva 75-vuotias.

Ajassa: Kirpputorien suosio vain kasvaa tulevaisuudessa, uskoo kuusi vuotta sitten itsepalvelukirppiksen perustanut Pirita Ranck. Hän antaa vinkit kirppismyyjille.

Lue liite tänään näköislehdestä.

Näköislehti kuuluu kaikkiin Uusimaan tilauksiin. Aktivoi lukuoikeutesi tästä.

Voit kokeilla Uusimaan verkkopalveluja kolmen kuukauden ajan hintaan 4 euroa / kuukausi. Kokeile kolme kuukautta!

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut