Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Punkkiliven suosio yllätti, parissa kuukaudessa tullut jo 30 000 havaintoa – "Huoli puutiaisten leviämisestä yhdistää kansaa"

Toukokuun alussa avattu uusi Punkkilive-palvelu on saanut erittäin lupaavan vastaanoton ja se on tuottanut tutkijoille jo 30 000 puutiaishavaintoa.

Turun yliopiston tutkijoiden ja Pfizerin yhteistyössä kehittämän Punkkiliven tarkoitus on kannustaa luonnossa tai kaupunkialueilla ulkoilevia raportoimaan puutiaishavaintonsa selainpohjaisen palvelun kautta.

Puutiaiset ovat viime vuosina levinneet yhä laajemmille alueille ja yhä pohjoisemmaksi. Samalla puutiaisten levittämiä tauteja esiintyy yhä enemmän eri puolilla Suomea, ja siksi uusien riskialueiden tunnistaminen on entistä tärkeämpää.

Tutkijat ovat alkaneet selvittää levinneisyyden muutoksia ja puutiaisten esiintyvyyttä uuden työkalun eli Punkkiliven avulla. Sitä pidetään erinomaisena esimerkkinä suosiotaan kasvattavasta kansalaistutkimuksesta, jossa tutkijat hyödyntävät väestön havaintoja.

Punkkiliven sivustolle on kaikkiaan kertynyt jo 100 000 vierailua ja punkkihavaintoja on sivuston kautta ilmoitettu 30 000. Punkkilive on ensimmäisen kahden kuukauden aikana onnistunut ylittämään koko vuodelle asetetut tavoitteet.

– Tutkijoille on ollut yllätys Punkkiliveen ilmoitettu suuri havaintomäärä. Huoli puutiaisten levittäytymisestä yhä laajemmalle alueelle yhdistää kansaa, ja monet haluavat avustaa kansalaistutkimuksessa, Turun yliopiston biologian laitoksen yliopistonlehtori Eero Vesterinen sanoo tiedotteessa.

Vesterisen mukaan kartalla havainnot painottuvat alueille, joilla ihmisiä liikkuu paljon ja puutiaisten kohtaaminen on yleistä.

– Havaintoja on tullut runsaasti myös pohjoisesta, esimerkiksi Oulun ja Rovaniemen lähialueilta, hän sanoo.

Havaintojen kerääminen Punkkiliven avulla jatkuu läpi vuoden ja palvelun on tarkoitus pysyä toiminnassa vuosien ajan. Näin pystytään havainnoimaan puutiaisten esiintymistä myös syksyn myöhäisimpinä ja kevään varhaisimpina kuukausina.

Punkkiliven saama suosio ja kansalaisten aktiivinen osallistuminen tutkimusaineiston kartuttamiseen on arvokasta puutiaistutkimukselle. Turun yliopiston tutkijat aikovat hyödyntää kertynyttä dataa jo tämän vuoden aikana.

– Kansalaisten tuki puutiaistutkimukselle on äärimmäisen tärkeää. Tutkijavoimin meillä ei olisi mahdollisuuksia kartoittaa näin laajoja alueita. Jokainen havainto on tärkeä ja auttaa tutkimusta eteenpäin, biodiversiteettitutkimuksen professori Ilari Sääksjärvi sanoo.

Hän sanoo tutkijoiden toivovan, että luonnossa ja kaupunkien viheralueilla liikkuvat ilmoittaisivat havaintoja aktiivisesti myös kesälomakauden aikana.

– Suuret kiitokset kaikille havaintoja ilmoittaneille, biodiversiteettitutkimuksen Sääksjärvi kiittelee tiedotteessa.

Ilmoittaminen Punkkilivessä tehdään Suomen kartan avulla esimerkiksi heti havaintopaikalla. Tämä onnistuu helposti puhelimella ja vie aikaa vain muutaman minuutin.

Punkkilive-palvelusta voi myös katsoa paikalliset tilanteet puutiaisten esiintyvyydestä tehtyjen havaintoilmoitusten perusteella.

Lue lisää: Nyt tulee Punkkilive! Kanna kortesi kekoon ja ilmoita puutiaishavaintosi tuoreeltaan uuteen palveluun

Lue lisää: Nyt on punkkitautien pahin riskiaika – Näin suojaudut ja tunnistat oireet