Tehovalvonta paljasti satoja rikkomuksia – poliisia huolestuttavat puutteelliset kuorman varmistukset

Poliisi valvoo raskasta liikennettä säännöllisin kampanjoin. Kuva viime helmikuulta. Arkisto / Outi Paappanen

Poliisin raskaan liikenteen tehovalvonnassa paljastui jälleen ajo- ja lepoaikarikkomuksia sekä puutteellisesti varmistettuja kuormia.

– Poliisia huolestuttavat raskaan liikenteen puutteellisten kuorman varmistusten suuri määrä ja siksi tätä tullaan valvomaan myös jatkossa, poliisitarkastaja Heikki Kallio Poliisihallituksesta kertoo.

Poliisi paljasti 19.7.–25.7. raskaan liikenteen tehovalvonnassa 253 ajo- ja lepoaikarikkomusta sekä 43 ajopiirturirikkomuksia. Lisäksi piirtureiden manipulointitapauksia paljastui neljä. Puutteellisia kuorman varmistamisia havaittiin 77 ajoneuvossa.

Epäkuntoisuuksien takia matka jouduttiin keskeyttämään kokonaan 12 tapauksessa ja seuraamuksia näistä rikkeistä kirjattiin yhteensä 79 kappaletta. Lisäksi rangaistuksia jaettiin muun muassa kuljettajan ja ajoneuvon asiapaperirikkomuksiin (44) ja ylikuormiin (29) liittyen. Etsintäkuulutettuja tavattiin valvonnassa neljä ja rattijuoppoja viisi.

Valvonnassa tuli esille myös 46 tarkkaamattomuuteen liittyvää tapausta, joissa valtaosassa kuljettaja käytti kännykkää ajon aikana pitäen sitä kädessään tai näkökentän kohdalle oli asetettu esteitä.

Poliisin viime viikolla 19.7 - 25.7 järjestämään valtakunnalliseen raskaan liikenteen tehovalvontaan osallistui myös Kaakkois-Suomen rajavartiosto valvomalla rajanylityspaikoilla.

Viikon aikana tarkastuksiin käytettiin noin 2 650 työtuntia ja tarkastettiin 1 968 raskasta ajoneuvoa. Tarkastetuista ajoneuvoista 1 508 oli kotimaisia ja 460 ulkomaalaisia. Mukana oli 7 linja-autoa.

Valvontaa kohdennettiin tavaraliikenteen osalta erityisesti ajo- ja lepoaikojen noudattamiseen, kuorman varmistamiseen ja ajoneuvojen kuntoon.

Kommentoi

Mainos: Itä-Uudenmaan Osuuspankki

Kaikki joukolla vaurastumaan!

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut