AVI antoi päätöksen uusista kokoontumisrajoituksista: "Tilanne on huolestuttava" – Näin käy Porvoon Päivien

Porvoon Päivät saadaan järjestettyä. Ulla Mether

Porvoon Päivät saadaan järjestettyä huolestuttavasta koronavirustilanteesta huolimatta.

– Esimerkiksi elokuun 7. ja 8. päivä järjestettävät Porvoon Päivät voidaan järjestää, mutta järjestäjien on huomioitava AVIn päätös lähikontaktien välttämisestä myös ulkotiloissa, sosiaali- ja terveysjohtaja Ann-Sofie Silvennoinen sanoo tiedotteessa.

Etelä-Suomen Aluehallintovirasto (AVI) antoi keskiviikkona 28. heinäkuuta päätöksen uusista kokoontumisrajoituksista. Päätöksen mukaisesti ulko- ja sisätiloissa järjestettävissä yleisötilaisuuksissa ja kokoontumisissa ei ole henkilömäärärajoitusta, mutta sisätiloissa järjestettävissä yli kymmenen hengen tilaisuuksissa ja kokoontumisissa on oltava mahdollisuus välttää lähikontakti toisiinsa eli säilyttää turvaväli.

Ulkoilmatapahtumassa, jossa on yli 50 henkeä, on mahdollistettava lähikontaktien välttäminen, mutta määrättyä metrimäärää ei ole annettu. Lisäksi yleisötilaisuuksissa on noudatettava opetus- ja kulttuuriministeriön sekä THL:n ohjetta koronatartuntojen vähentämisestä.

Päätös astuu voimaan torstaina 5. elokuuta ja on voimassa 26. elokuuta asti.

Porvoon kaupungin johtoryhmä kokoontui 30. heinäkuuta. Se totesi, ettei toistaiseksi aseteta erillisiä, kaupunkikohtaisia rajoituksia.

Koronavirustilanne Porvoossa on tällä hetkellä edelleen huolestuttava. Ilmaantuvuusluku on viime viikon todettujen tartuntojen perusteella tällä hetkellä 69,3, mutta uusia tartuntoja on tällä viikolla todettu perjantaihin mennessä 19.

– Tilanne on huolestuttava. On syytä muistaa, että deltavariantti tarttuu herkästi. Suuret väkimäärät yksityisjuhlissa ja matkustus ovat lisänneet tartuntamääriä tällä viikolla, ylilääkäri Susanna Varilo toteaa tiedotteessa.

– Toivomme, että ihmiset vielä jaksaisivat käyttää kasvomaskeja ja noudattaa muita varotoimenpiteitä. On myös erittäin tärkeää noudattaa karanteenimääräystä, hän jatkaa.

Koko Uusimaa on heinäkuussa siirtynyt koronavirusepidemian kiihtymisvaiheeseen.

Kommentoi

Mainos: Itä-Uudenmaan Osuuspankki

Kaikki joukolla vaurastumaan!

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut