Asukkaat ovat näreissään Porvoonportin tienvarsipaikkojen poistamisesta – "Ihmiset juoksevat kymmenen tunnin välein siirtämässä autoaan, eihän siinä ole mitään järkeä"

Autoilu: Asukkaat kokosivat yli sadan nimen adressin, jossa vaativat pysäköintipaikkoja takaisin.

Raatimiehenkadun kerrostaloissa asuvat Timo Lumijärvi ja Robert Lökfors eivät ole yhtään mielissään muutoksista. He sanovat, että samaa mieltä ovat kaikki muutkin, kenen kanssa he ovat jutelleet asiasta. Anniina Virtanen

Anniina Virtanen

Pamela Hynninen kuvailee, kuinka ärsyyntyneitä hän ja muut Porvoonportin asukkaat ovat. Hynnisen johdolla asukkaat ovat keränneet taloyhtiön asukkailta adressin, jossa vedotaan palauttamaan Raatimiehenkadun pysäköintipaikat takaisin.

Nimiä adressiin kertyi viikon aikana 120.

– Ihmisiä oli todella vähän kotona tuossa kohtaa, moni oli lomalla. Olisimme varmasti saaneet joka ikisestä asunnosta nimikirjoituksen, jos kaikki olisivat olleet paikalla, Hynninen sanoo.

Adressin lisäksi Hynninen oli yhteydessä kaupunginvaltuutettu Jere Riikoseen (kd.), joka aikoo viedä asiaan eteenpäin kaupunginhallituksessa.

Raatimiehenkadun liikenne- ja pysäköintijärjestelyt ovat muuttuneet. Raatimiehenkadun alle on päivitetty kuntatekniikkaa ja samalla katua on kavennettu ja sitä siirrettiin lähemmäs Raatimiehenkadun taloja.

Kadun molemmille puolille on tehty huomattavan leveät kevyenliikenteenväylät. Katuun on lisätty kaksi hidastetta eli niin sanottua sikaania. Lisäksi taloyhtiön yksi kadunpuoleisesta sisäänajoväylästä on poistettu joka asukkaiden mukaan vaikeuttaa Raatimiehenkatu 10:n pihasta poistumista sekä jätehuollon autojen liikkumista.

Kaikki suunnittelu on tehty kevyt liikenne huomioiden.

Markus Karvonen

Asukkaiden, yhtiön vieraiden tai kotihoidon autoja kadulle ei pysty enää parkkeeraamaan.

Pamela Hynnisellä itsellään on taloyhtiön maksullinen parkkipaikka, mutta niitä ei riitä kaikille asukkaille.

– Asukkaat ja vieraat joutuvat pysäköimään Lidlin parkkipaikalle. Ihmiset juoksevat kymmenen tunnin välein siirtämässä autoaan, eihän siinä ole mitään järkeä.

Asukkaat kertovat, ettei heillä ollut tietoa parkkipaikkamuutoksista etukäteen.

– Keväällä tuli lappu seinälle, että tietä vain siirretään. Talonyhtiön hallitus on ehkä tiennyt asiasta, mutta tietoa asukkaille asti ei tullut, Hynninen sanoo.

Pelastuslaitos kävi testaamassa tieosuuden esteettömyyden isoimmalla kalustollaan. Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen palomestari Petri Lyytinen kertoo, että kuvien perusteella isoin kalusto mahtuu juuri ja juuri kulkemaan ja kääntymään esimerkiksi Raatimiehenkatu 10:n pihaan.

– Tällä hetkellä mahtuu, vaikka vähän renkaat menevätkin kiveyksen yli. Talvi on kysymysmerkki, hän sanoo.

Asukkaat ovat ihmetelleet, kuinka aura-auton olisi tarkoitus mahtua auraamaan väylää sisennysten kohdalta.

On arvioitu, että pitkä suora katu houkuttelee ajamaan ylinopeutta. Kavennuksilla ja hidasteilla hurjastelu saadaan kuriin. Työmaan vastaava työnjohtajan, katurakennusinsinööri Markus Karvosen mukaan tie on mitoitettu niin, että kunnossapito mahtuu auraamaan lumia.

Hän myös sanoo, että keskustelua on käyty pelastuslaitoksen kanssa suunnittelun aikana ja keskustelu jatkuu vielä.

– Kaikki suunnittelu on tehty kevyt liikenne huomioiden ja siitä lähtökohdasta, että liikkuminen alueella on turvallista kevyelle liikenteelle, Karvonen sanoo.

Kadun siirto ja kavennus liittyy uusien kerrostalojen rakentamiseen toiselle puolelle katua. Myös Tolkkistentien viereen on tulossa uusia kerrostaloja. Siitä asukkaat ovatkin huolissaan, että autojen määrä alueella kasvaa entisestään.

– Uusien kerrostalojen rakentaminen Raatimiehenkadun ja Läntisen Mannerheiminväylän väliin vaati enemmän tilaa, Porvoon kuntatekniikkapäällikkö Kari Hällström sanoo.

Hän sanoo, että leveät kevyen liikenteen väylät ovat kummallakin puolella, koska myös asuintaloja on tulevaisuudessa tien kummallakin puolella. Hällström huomauttaa, että Lidlin pihalla oleva parkki on kaupungin omistama, ja siinä saa pysäköidä muutkin kuin kaupan asiakkaat.

Kommentoi

Mainos: Itä-Uudenmaan Osuuspankki

Kaikki joukolla vaurastumaan!

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut