Lähijunien aikatauluihin tulee muutoksia maanantaista lähtien

Lähijunaliikenteeseen vaikuttivat kesän aikana muun muassa siltatyöt Pukinmäen asemalla ja asetinlaitteen käyttöönotto Keravalla. Arkisto/Armi Suojanen

Sirpa Repo

Helsingin seudun liikenteen (HSL) lähijunien aikatauluihin tulee muutoksia ensi viikon maanantaista 30. elokuuta lähtien, kun Pukinmäen ratatöistä johtuneet poikkeukset päättyvät.

Lähijunien vuorovälit tihenevät samalla normaaleiksi.

Kaikki Kehäradan I- ja P-junat voivat taas pysähtyä normaalisti Pukinmäessä, Malmilla, Tapanilassa ja Puistolassa.

Myös Keravan suunnan K-junat kulkevat maanantaista alkaen normaalisti. Junat liikennöivät Helsingistä Keravalla ja takaisin kaikkina vuorokauden aikoina.

Lisäksi samassa yhteydessä toteutetaan muitakin muutoksia aikatauluissa. Esimerkiksi I- ja K-junien 10 minuutin vuoroväli alkaa maanantaista lauantaihin aikaisemmin ja jatkuu iltaisin pidempään kuin tällä hetkellä.

VR:n D-, R-,T- ja Z-lähijunien liikenne vaihtoi aikatauluja jo aiemmin. Maanantaista lähtien aamun ensimmäinen Z-juna Helsinkiin aikaistuu kolmella minuutilla Tikkurilan ja Helsingin välillä.

Kesän aikana lähijunaliikenteeseen vaikuttivat Pukinmäen siltatyöt ja Keravan asetinlaitteen käyttöönotto sekä edelleen Helsingin päärautatieasemalla käynnissä oleva Kaisantunnelin työmaa.

Tarkemmat juna- ja reittikohtaiset tiedot aikatauluista löytyvät HSL-sovelluksesta ja Reittioppaasta.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut