Porvoon syysmarkkinat jäävät toista kertaa väliin

Koronasyistä on peruttu jo neljä kaupungin perinteistä markkinatapahtumaa. Kuvassa Heidi Melin-Gandhari ja Ville Tuominen Porvoon syysmarkkinoilla 2019. Arkisto / Outi Paappanen

Porvoon kaupunki ei järjestä tänäkään vuonna syysmarkkinoita. Syysmarkkinat oli tarkoitus järjestää 7.–8.10.2021. Edellisen kerran syysmarkkinat on järjestetty 2019.

Kaupungin tiedotteen mukaan alkusyksy oli koronarajoitusten suhteen epävarma, joten markkinoiden suunnittelua ja toteutusta ei voitu aloittaa aikataulussa.

– Tilanne alkaa näyttää paremmalta, mutta tämän kokoluokan tapahtumaa ei voida järjestää hetkessä, vaan se vaatii pitkäaikaista suunnittelua ja yhteistyötä. Odotamme kuitenkin, että pääsemme järjestämään markkinat keväällä 2022, kertoo Porvoon kuntatekniikkapäällikkö Kari Hällström tiedotteessa.

Porvoon kaupunki on perinteisesti järjestänyt kevät- ja syysmarkkinat kauppatorin ja jokirannan ympäristössä. Koronapandemia pyyhki näin yli kaikki neljä vuosien 2020–21 tapahtumaa.

Kommentoi

Mainos: Itä-Uudenmaan Osuuspankki

Kaikki joukolla vaurastumaan!

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut