Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kymmeniä työpaikkoja Porvooseen – VSP päätti palvelukeskuksen avaamisesta Linnankoskenkadulle

Vakka-Suomen Puhelin (VSP) kertoi elokuussa suunnittelevansa neljännen asiakaspalvelukeskuksensa avaamista Porvooseen, mikäli alueelta on saatavissa riittävästi työhön soveltuvaa ja erityisesti ruotsinkielistä työvoimaa. Yhtiö tiedotti keskiviikkoaamuna, että se on päättänyt palvelukeskuksen avaamisesta Porvooseen jo lokakuun aikana.

Ennakkorekrytointi tuotti VSP:n mukaan hyvät tulokset.

– Hakemuksia Porvooseen on tullut kiitettävän runsaasti. Ensimmäisen ryhmän koulutus alkaa jo 18.10. ja tavoitteena on saada toinen koulutusryhmä kokoon marraskuun toisella viikolla. Työhaastattelut ovat aktiivisesti käynnissä ja haemme parhaillaan myös palvelupäällikköä tähän uuteen toimipisteeseemme, liiketoimintajohtaja Jyri Pouttu iloitsee yhtiön tiedotteessa.

Palvelukeskus perustetaan Porvoon keskustaan Linnankoskenkatu 28:ssa sijaitsevan toimistotalon 3. kerrokseen. Työtä on mahdollisuus tehdä palvelukeskuksessa tapahtuvan perehdytysjakson jälkeen myös etätyönä. Yhtiön tavoitteena on työllistää aikaa myöden jopa viitisenkymmentä osaajaa Porvoossa.

VSP:n asiakaspalveluliiketoiminta on kasvanut viime vuosina vahvasti ja asiakkaina on useita tunnettuja suomalaisia brändejä. Yhtiö työllistää tällä hetkellä lähes 350 asiakaspalvelun ammattilaista ja sillä on palvelukeskukset Salossa, Turussa ja Uudessakaupungissa. VSP:n mukaan asiakaspalvelun teknistyminen, monikanavaisuus, palveluajat sekä asiakaspalveluun kohdistuvat osaamis-, laatu- ja tehokkuusvaatimukset ovat kasvattaneet toiminnan ulkoistamisen tarvetta monella eri toimialalla

– Elämme 24/7-yhteiskunnassa, jossa asiakkaat asioivat haluamaansa aikaan, itselleen parhaiten sopivassa palvelukanavassa ja haluamallaan kielellä, Pouttu tietää.

Lue lisää: Porvooseen perusteilla palvelukeskus – VSP hakee kymmeniä työntekijöitä asiakaspalvelutehtäviin