Lähes koko kiinteistönvälitysalan kattavan Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton hallitus on nimennyt porvoolaisen kiinteistönvälittäjän, perheyritys Kiinteistötoimisto Pasi Volanen Oy:n toimitusjohtajan Risto Volasen Hyvän välitystavan lähettilääksi 2021 viiden muun suomalaisen välittäjän kanssa.
Kyseessä on kunniatehtävä alan tunnustetuille ammattilaisille. Lähettiläät ovat luottamustehtävässä kertomassa välittäjäammattilaisten työstä. Tavoitteena on edistää kiinteistönvälitysalan korkeaa osaamista ja alan normiston eli Hyvän välitystavan ohjeistuksen tunnettuutta asuntomarkkinoilla ja eri sidosryhmien keskuudessa.
Risto Volanen on elänyt talouden suhdanteiden mukana liikkuneet asuntokaupan heilahtelut viime vuosikymmeninä. Hän aloitti harjoittelijana ja edustajana 80-luvun puolivälin jälkeen ja sai LKV-pätevyyden 1991.
Volanen sanoo, että välittäjän osaamisen merkitys korostuu silloin, kun markkinat ovat syystä tai toisesta poikkeuksellisessa tilassa.
Sitä ne ovat viime ajat olleet.
Koronan iskettyä vuosien seesteisyys vaihtui ensin lyhyeen totaalistoppiin, jonka jälkeinen ralli hakee vertaistaan.
Kaupankäyntitavat ovat muuttuneet, kun fyysiset kontaktit ovat olleet minimissä. Asiakkaiden kanssa on pidetty yhteyttä puhelimella tai sähköisin välinein. Korona-aikana välittäjillä ja ostajilla on ollut lähtökohtaisesti tavallista enemmän aikaa perehtyä kohteisiin ja hankkia niistä tietoja. Se on muuttanut välittäjienkin työtä.
– Jos ostajalta tuli aikaisemmin sähköpostissa neljä riviä kysymyksiä kohteesta, nyt niitä saattaa olla toista A-nelosarkkia. Välittäjällä on oltava valmius vastata niihin heti, sillä hänellä pitää olla valmiina tarvittavat tausta-aineistot faktoineen.
– On hyvä, että kaikki keskustelut tulevat dokumentoiduiksi sähköpostikirjeenvaihdossa. On helppo tarvittaessa todeta jälkeenpäin, mitä on kysytty ja mitä vastattu.
Koronan aikana ihmiset ovat huomanneet haluavansa muuttaa asumismuotoaan tai hankkia vapaa-ajan asunnon. Moni on päättänyt muuttaa kerrostalosta omakotitaloon. Omakotitalossa jo asuvat eivät taas ole halunneetkaan enää muuttaa kerrostaloon.
– Siksi kilpailu hyvistä kohteista on ollut tosi kovaa. Ostajat ovat joutuneet tilanteeseen, jossa he ovat joutuneet hyvin nopealla aikataululla tekemään elämänsä suurimpia päätöksiä.
Jos on hidastellut pari kolme kertaa ja jäänyt kakkoseksi, on selvää että tuskastuminen kasvaa, ja seuraavalla kerralla päätös pitää tehdä vieläkin nopeammin.
– Tässä tilanteessa hyvä välitystapa ja välittäjän ammattimainen toiminta eli kaikkien osapuolten huomioon ottaminen ja erityisesti kohteen ominaisuuksien ennakointi, tarkistaminen ja esittäminen ostajalle korostuvat, jottei päädytä tilanteeseen, jossa ostajalle syntyy kohteesta puutteellinen kuva ostopäätöstä tehtäessä, Risto Volanen sanoo.
Hänen käsityksensä mukaan ala on selvinnyt hyvin tilanteesta.
– Asiakkailta ei ole koskaan tullut näin hyvää palautetta sitoutumisesta heidän tarpeidensa kuuntelemiseen ja seikkaperäiseen selvittämiseen. Myös ostajat ovat olleet kauppaprosesseihin erittäin sitoutuneita. Välittäjillä on ollut tilaisuus päästä osoittamaan oma osaamisensa.
– Pitkäjänteisen toiminnan korostaminen nimenomaan välitysalalla on oleellista. Hyvän välitystavan lähettiläänä haluan tuoda esiin esimerkillisen toiminnan tärkeyttä kaikkia kohtaan sekä jatkuvan oppimisen merkityksellisyyttä.
Risto Volanen kertoo, että markkinoille myyntiin tulevien kohteiden määrä on kasvanut hiljalleen huhtikuun aallonpohjan jälkeen. Markkinat alkoivat tasaantua kesää kohti ja kesällä, kun rokotukset hellittivät koronan otetta ja helteet saivat ajatukset muualle.
– Edelleen todella kysyttyjä ovat isot perheasunnot omakotitaloissa ja taloyhtiöissä. Loma-asunnoissa äärimmäisen suosittuja ovat sisäänmuuttovalmiit kohteet ja edulliset loma-asunnot. Seestymistä on nähtävissä sellaisissa hieman vanhemmissa omakotitaloissa ja loma-asunnoissa, jotka eivät ole kovin edullisia ja joissa on remontointitarvetta.
Hyvän välitystavan lähettiläs saa vuosikymmenten jälkeenkin itselleenkin hyvää mieltä työstään.
– Ei ole koskaan kahta täysin samanlaista päivää, on ihania kohteita ja ihania asiakkaita. Pääsen ns. keittiön oven kautta koteihin, jonne ei muutoin koskaan olisi pääsyä, Risto Volanen summaa.