Asukkaat raivasivat talkoilla metsikön Porvoossa

Asuinalueensa ympäristöstä huolestunut Sanna Roiha kutsui asukastalkoot koolle. Tiina Puolakka

Sari Sakala

Kevätlaakson ja Kevätkumpu 3:n välisen, kaupungin omistaman viherkaistaleen rehottava kunto sai alueen pientaloasukkaat ryhtymään omatoimisiin ympäristötalkoisiin.

Viime lauantaina pidetyissä talkoissa raivattiin pusikkoa, jotta elinvoimaisille taimille ja uusille, istutettaville puuntaimille saatiin hyvät kasvuedellytykset. Tavoitteena oli myös karkottaa alueen epätoivottuja asukkaita: punkkeja, kyitä ja lehtokotiloita.

– Alueelle tuli valoa ja eloa, ryteikön takana olleet kauniit talot erottuvat nyt. Olin epäileväinen talkoiden suhteen, mutta uskomatonta kyllä saimme väkeä paikalle ja jo kolmessa tunnissa raivattiin koko alue. Parin tuntia meni vielä uusien puiden istutukseen, talkoiden toinen järjestelijä Helena Vennonen sanoo.

Asukkaiden talkoointoon sen sijaan uskoi alusta asti Sanna Roiha, joka kutsui alueen asukkaita koolle Facebookissa ja henkilökohtaisesti. Osallistujia saatiin yhteensä 15.

– Eräs ohikulkeva nainen ihasteli työtämme ja harmitteli, ettei itse tiennyt tulla mukaan talkoisiin. Hän iloitsi siitä, että alue siistiytyi, vaikka ei itse asu aivan kohdalla mutta kulkee usein siitä ohi.

Asukkaiden joukosta talkoisiin saatiin tarvittavat työvälineet niin raivaukseen kuin uusien taimien istutukseen. Talkooeväät nautittiin niinikään asukkaiden tarjoamina.

– Ilman metsuritaitoisia osallistujia meillä olisi mennyt todella paljon kauemmin tämän alueen raivaamiseen. Nyt käytössämme oli kaksi raivaussahaa, jotka nopeuttivat työtä huomattavasti, Roiha kertoo.

Kevätlaakson ympäristötalkoita edelsi ilmaisten puuntaimien jako liittyen valtakunnalliseen Miljoonan puun talkoot -ympäristö- ja taideprojektiin.

Projektin taustalla on taiteilija Nina Backmanin Silence Project -kokonaisuus, joka jokamiehenoikeudesta inspiroituneena nostaa esiin hiljaisuuden, tilan ja luonnon merkityksen ja sen vaikutuksen kulttuuriin, arvoihin ja identiteettiin.

Vaikka projektin nimissä taimia saa istuttaa myös omalle pihalle, sattui toinen kaupungin tarjoama taimien istutuspaikka raivattavalle talkooalueelle. Talkoisiin saatiin istutettavaksi noin 130 koivun-, männyn- ja kuusentainta.

Porvoon kaupunki osallistuu asukkaiden ympäristötalkoisiin myös kuljettamalla pois karsitut risut ja rangat, jotka talkooväki keräsi aluetta ympäröivien kevyen liikenteen väylien varteen.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut