Ensimmäiset saivat kolmannen koronarokotteen Porvoossa

Anu Tuominen antoi ensihoitaja Enni Juuselalle kolmannen koronarokotteen maanantaina. Marita Itävuori

Marita itävuori

Koronarokotusten kolmas kierros alkoi Porvoossa maanantaina aamupäivällä.

Kolmas rokoteannos on tarjolla niille, jotka saivat ensimmäisen rokotuksen ensimmäisinä tämän vuoden alussa. Porvoossa koronarokotuksia alettiin antaa tammikuun 11. päivänä.

Porvooseen on saatu noin 480 annosta Modernan rokotetta. Hus-alueella aloitettiin kolmas rokotekierros, koska tuhansia Modernan rokotteita oli vanhenemassa.

– Emme tiedä tuleeko näitä lisää. Nämä rokotteet pitäisi käyttää viimeistään tiistaina, palvelupäällikkö Heli Sjöblom kertoi.

Kolmannella kierroksella rokotetaan sote-henkilöstöä, joiden ensimmäisestä koronarokotuksesta on kulunut vähintään kuusi kuukautta. Vuoden alkupuolella kakkos- eli tehosterokote annettiin 4–6 viikon välillä.

Ensimmäisessä aallossa rokotettiin henkilöstöä, jonka oletettiin työskentelevän koronapotilaiden kanssa, hengitystieinfektiopoliklinikalla työskenteleviä hoitajia ja lääkäreitä sekä pelastuslaitoksen ensihoitajia.

Nämä rokotteet pitäisi käyttää viimeistään tiistaina.

Heli Sjöblom, palvelupäällikkö

Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen ensihoitaja Enni Juusela kävi ottamassa kolmosrokotteen maanantaina aamupäivällä.

Ensihoitajat työskentelevät lähellä autettaviaan.

– Meillä on aina maskit, myös asemalla, sekä myös potilailla, jos se on mahdollista.

Hän muisteli, että koronaepidemian alussa erityisesti resurssien riittävyys huolestutti. Esimerkiksi työvälineiden ja -tilojen perusteelliseen puhdistamiseen kului tavallista enemmän aikaa.

– Alueemme on tosi iso ja välimatkat ovat pitkät.

Juuselan mukaan työt ovat sujuneet kuitenkin hyvin. Koronaepidemian alussa yhteydenotot hieman vähenivät, mutta nyt määrä on palaillut entiselleen.

Hän lisäsi, että tällä hetkellä työssä näkyy erityisesti vanhusten yksinäisyys.

Kolmas rokotekierros ulottuu myös palvelutalojen asukkaisiin.

– Meillä on lupa rokottaa myös hoivan asukkaita. Mobiiliyksikkö käy läpi osan palvelutaloista, Sjöblom kertoi.

Porvoon palvelutaloissa on mahdollista rokottaa nyt noin 250 asukasta. Palvelutaloissa on yhteensä noin 350 asukasta.

Lisäksi kolmannen rokotuksen voivat ottaa ne, joilla on vakava immuunipuutos. THL ohjeistaa kuntia aloittamaan heidän rokottamisensa heti.

Voimakkaasti immuunipuuteiset voivat jatkossa varata kolmannen rokoteajan, kun toisesta rokoteannoksesta on kulunut vähintään kaksi kuukautta. Ajanvaraus puhelimitse numerosta 040 145 5000.

Toistaiseksi kolmatta rokoteannosta ei voi varata sähköisen ajanvarauksen kautta.

Sjöblom lisäksi, että nyt rokotustilanne on aivan erilainen kuin vuoden alussa.

– Silloin rokotteista oli pula.

Muun väestön kolmannesta rokotuksesta ei ole vielä tehty valtakunnan tasolla päätöstä.

Yli 12-vuotiaiden ykkös- ja kakkosrokotukset jatkuvat Näsin terveysasemalla.

Fakta

Kolmas rokote

Husin alueella kolmas rokotekierros aloitettiin rokotehävikin estämiseksi.

Rokotteena on Modernan rokote jonka voi ottaa, vaikka aiemmat rokoteannokset olisivat olleet Astra Zenecan tai Pfizer-Biontechin rokotetta.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut