Sadat vastasivat kyläkyselyyn itäisellä Uudellamaalla – kylien asukkaat haluavat myös vaikuttaa, eivät vain osallistua tapahtumiin

Kylissä talkoot ja kyläjuhlat kuuluvat perinteiseen toimintaan. Monninkylän tori sai kiveyksen talkoovoimin. Kuvituskuva Marko Enberg

Viime kesäkuussa järjestettyyn kyläkyselyyn vastasi yhteensä 567 ihmistä lähes sadasta kylästä.

Itä-Uudenmaan kylien asukkaat pääsivät kertomaan, millaisia kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluita he toivovat omalle kylälleen tai lähiseudulle.

– Toiveiden lisäksi vastauksissa ehdotettiin konkreettisia toimenpiteitä, miten kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluita voidaan kehittää. Niissä korostui osallistumisen ja vuorovaikutuksen merkitys. Kylät ovat erilaisia ja asukkaat toivovat, että heiltä kysytään, mitä he toivovat. Toive osallistua myös palveluiden suunnitteluun, ei pelkkään tapahtumaan osallistumiseen, näkyi vastauksissa, kehittämistehtävän koordinaattori Sari Hilska kertoo Porvoon kaupungin tiedotteessa.

Kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluilla tarkoitettiin muun muassa tapahtumia, kirjaston ja kansalaisopiston palveluita sekä erilaisia harrastus- ja liikuntaryhmiä sekä yhdistysten järjestämää vapaa-ajantoimintaa.

Vastaajia oli kaikista Itä-Uudenmaan kunnista. Eniten vastauksia saatiin Porvoon seudulta, 336 vastausta 33 kylästä. Eniten vastaajia oli 30–64 -vuotiaiden ikäryhmässä. Suurin osa vastaajista oli naisia ja kylissä vakituisesti asuvia. Kolmannes vastaajista käytti kulttuuri- ja vapaa-ajan palveluja säännöllisesti. Lähes puolet koki, että palvelut löytyvät ainakin osittain lähietäisyydeltä.

Kysely toteutettiin osana Uudenmaan alueellista Kulttuuri kylässä -kehittämistehtävää.

Vastaajien määrä ilahdutti ja etenkin vapaista vastauksista välittyi halu vaikuttaa oman kylän palveluihin, kertoo Hilska.

Vain pieni osa oli tyytyväinen nykyiseen palvelutarjontaan, melko tyytyväisiä oli vajaa kolmannes.

Uusien rahoitusmuotojen kokeilut ovat yksi keino lisätä asukkaiden osallistumista. Niitä myös ehdotettiin vastauksissa. Toiminta- ja ideatonnit, osallistuva budjetointi ja joukkorahoituskokeilut voivat antaa mahdollisuuden toteuttaa toimintaa varsin nopeallakin aikataululla. Vastauksista kävi ilmi, että moni osallistuisi mielellään tavalla tai toisella oman kylän kehittämiseen, mutta koki, ettei välttämättä pysty sitoutumaan perinteiseen yhdistystoimintaan.

Noin puolet vastaajista kertoi, että omalla kylällä järjestetään talkoita tai muuta yhteisöllistä tekemistä 1–3 kertaa vuodessa. Neljännes koki, ettei toimintaa tai tapahtumia järjestetä lainkaan, vajaa neljännes kertoi, että tapahtumia on tarjolla useita ketoja vuoden aikana.

Vastausten perusteella keskeisiä kulttuuri- ja vapaa-ajan toimintaa edistäviä tai sitä rajoittavia seikkoja ovat kokoontumistilat. Kylille ei kuitenkaan kaivata keskustaajamien kaltaisia kulttuuritiloja, vaan monenlaiselle toiminnalle sopivia kokoontumispaikkoja. Vastauksissa toistuivat kylätalot, kyläkahvilat tai vastaavat, pop up -tyyppiselle toiminnalle sopivat tilat. Mahdollisuus käyttää jo olemassa olevia tiloja, etenkin koulujen tiloja, mainittiin vastauksissa. Toiveissa olivat myös kirjastoauton iltavuorot kylillä. Useassa hellekesän vastauksessa mainittiin yleisten uimarantojen toive myös kylille ja saaristoon.

Kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden käyttöön houkuttelivat kiinnostava sisältö tai toiminta, osallistumisen vaivattomuus ja se, että palvelut ovat lähellä.

Vapaissa vastauksissa tuli esille, miten joukkoliikenteen vähäisyys tai puute rajoittavat etenkin nuorten harrastamista. Vastaajista valtaosa oli aikuisia, joilla ajatellaan usein olevan parhaat liikkumismahdollisuudet. Heistäkin kimppakyytejä kulttuuritapahtumiin käyttäisi melko varmasti 40 prosenttia ja varmasti joka viides vastaaja. Erilaiset kimppakyydit ja niiden kehittäminen ovatkin vastausten perusteella tervetulleita.

Vastaajat peräänkuuluttavat yhteistyötä, sitä, että pienet kunnat yhdistävät voimansa ja tekevät entistä enemmän yhteistyötä yhdistysten ja muiden toimijoiden kanssa.

Viestinnässä koettiin puutteita, eikä tieto tapahtumista välttämättä tavoita kaikkia. Kyläyhdistyksillä on usein käytössään omia avoimia tai suljettuja some-kanavia ja sähköpostilistoja tai perinteisiä ilmoitustauluja. Näiden kanavien merkitys vaikuttaa olevan keskeinen kyläyhteisön tavoittamisessa.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut