Leijonien kalenterin myynti lapsiperheiden auttamiseksi käynnistyy jälleen Porvoossa – lauantaisin tarjolla kauppojen tiloissa

Tänäkin vuonna LC Porvoo/Borgoensis myy vuosikalenteria Moni-ilmeinen Porvoo, jonka tuotto menee kokonaisuudessaan Porvoon kaupungin perhepalveluiden kautta lapsiperheiden auttamiseen. Tavoitteena on tänäkin vuonna auttaa perheitä, joissa on tilapäisiä ongelmia eikä turvaverkkoja ole.

Jo yhdeksän vuoden aikana klubi on lahjoittanut vuosittain 10 000 euroa edellä mainittuun tarkoitukseen.

– Kyseisellä avustuksella on pystytty auttamaan vuosittain noin 50 perhettä. Meidän osuutemme on vain pisara meressä, mutta niille, joita pystytään auttamaan, avulla on suuri merkitys. Koronaviruksesta johtuen köyhät lapsiperheet ovat olleet ja ovat edelleen kaikkein huonoimmassa asemassa. Sen vuoksi avun antaminen eri muodoissa on tärkeää, keräysvastaava Jorma Rinta klubin hallituksesta.

Hän vinkkaa, että Porvoota koskeva kalenteri on sopiva joululahja esimerkiksi Porvoon ulkopuolella asuville sukulaisille tai ystäville.

– Usein kuulee sanottavan, että kalentereita saa ilmaiseksi, joten miksi ostaa? Kun ostaa LC Porvoo/Borgoensis kalenterin, pystyy auttamaan ja tyylikäs kalenteri tulee kaupan päälliseksi.

Kalenterin myyntiajat ja paikat ovat S-market Näsissä ja K-supermarket Tarmolassa lauantaisin kello 10–15.

S-market Näsissä kalenterien myyjät ovat lauantaina 16.10., 23.10., 30.10., 6.11., 4.12. ja 11.12.

K-supermarket Tarmolassa ovat kalentereiden myyntipäivät lauantai 16.10., 23.10., 30.10., 20.11., 27.11. ja 4.12. Maksu käteisellä tai kortilla.

Mainos: Uusimaa

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut